ISIS-jihadistijärjestöön kytkettyjen hakkereiden on uskottu olleen ranskalaista TV5 Monde -televisiokanavaa vastaan huhtikuun alussa tehdyn verkkohyökkäyksen takana.
TV5 Monden lähetykset katkaistiin iskussa ja lisäksi kanavan Facebook- ja Twitter-sivuille suollettiin ISIS-propagandaa.
Buzzfeed kertoo amerikkalaisen FireEye -turvallisuusyrityksen paljastaneen tiistaina, etteivät iskun takana välttämättä olleetkaan verkkojihadistit.
FireEyen mukaan iskusta oli mahdollisesti vastuussa venäläinen APT28-hakkeriryhmä. FireEye kertoo, että esimerkiksi Kyber-kalifaattina tunnettua verkkosivustoa, jolle hakkerit päivittivät tietoa iskusta, hallinnoitiin APT28-ryhmään kytketystä IP-osoitteesta.
FireEyen Jen Weedon kertoo seuranneensa APT28:n toimia jo pitkään. Ryhmä tunnetaan monista korkean profiilin verkkohyökkäyksistä. FireEyen lokakuussa 2014 julkaiseman raportin mukaan hakkereilla on Venäjän valtion rahoitus.
”Tässä tapauksessa on mahdollista, että ISIS:n kyber-kalifaatti on hämäystä. Tämä saattoi olla testi, jossa selvitettiin, kykenevätkö he tekemään uutismediaa vastaan koordinoidun hyökkäyksen, jolla pysäytetään lähetykset ja uutisten välittäminen”, Weedon toteaa.
Hän kertoo FireEyen tutkimusten paljastavan, että APT28 kohdisti väitetyn ISIS-iskun aikoihin toimia muihinkin uutistoimituksiin.
Ranskalainen L’Express -lehti julkaisi tiistaina jutun, jossa kerrotaan viranomaislähteisiin viitaten, että hakkerointitapausta selvittävät ranskalaiset rikostutkijat ovat nyt kohdistaneet tutkimuksensa ”venäläisryhmään” ISIS-jihadistien sijaan. Viranomaiset ovat luvanneet antaa lisätietoa myöhemmin.