Brysselissä on päätetty, ettei oliiviöljyä saa enää kantaa pöytään tarjoilukannussa tai muussa astiassa. Tammikuusta 2014 alkaen kaikki ravintolapöytään esille asetettavat oliiviöljykannut tulee korvata tehtaalta tulevilla pulloilla, joissa on EU:n hyväksymät alkuperämerkinnät ja kaatonokka, joka estää mahdollisen vilunkipelin.
Ravintola-alalla pelätään, että uudelleentäytettävien öljyastioiden käyttämisen kieltäminen johtaa pienten öljyvalmistajien katoamiseen.
Arvostetun lontoolaisen Moro ravintolan keittiömestari ja omistaja Sam Clark on pyöristynyt uudesta kiellosta.
– Tämä tulee vaikuttamaan meihin, meiltä viedään valinnanvapautemme, Clark kommentoi.
Moron oliiviöljy tulee vielä toistaiseksi pieneltä espanjalaiselta maatilalta.
Clarkin mukaan kielto on epäekologinen ja johtaa siihen, että ravintoloitsijoiden on pakko valita massavalmistettuja tuotteita pientuottajien öljyjen sijaan.
– Säädös tuhoaa pientuottajat, kiihdyttää perinteisen ruoanvalmistuksen häviämistä Euroopasta sekä suosii suuryrityksiä, Clark lataa.
Euroopan komissio perustelee säännöstä hygieniasyillä. Lisäksi oliiviöljyn alkuperää tulee sen mukaan suojella.
Säännös suosii etenkin talouskriisin kouristamien Espanjan, Italian, Kreikan ja Portugalin suuria öljyntuottajia.