Venäläisprofessori sanoo maan nykyaikaistamisen päättyneen

Venäjän eliitti on lopettanut vuosisatoja kestäneen kansan kasvattamisen. Professori Igor Fedjukinin mielestä yksi aikakausi on ohi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän kansallisen tutkimusyliopiston taloustieteen laitoksen apulaisprofessori Igor Fedjukin on maan entinen apulaisopetusministeri. Hän uskoo Venäjän tulleen suuren murroksen eteen.

”Venäjällä ei ole menossa nykyaikaistamisprojektia ensi kertaa vuosisatoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että koko Venäjän valtio on keksittävä uudelleen”, Fedjukin kirjoittaa New Republicissa.

Fedjukinin mukaan Venäjän historiaa on viimeisten vuosisatojen aikana sävyttänyt jako ”moderniin ja eurooppalaiseen” eliittiin sekä yksinkertaisena ja vanhanaikaisena pidettyyn kansaan.

”Moderni Venäjä alkoi Pietari Suuresta. Siitä lähtien venäläinen kulttuuri, yhteiskunta ja politiikka perustuivat ajatukselle siitä, että Venäjästä ja venäläisistä olisi tultava jotakin sellaista, mitä he eivät ole, ja että valtiolla on oikeus ja moraalinen velvoite panna tällainen muutos toimeen. Pietari tuli tunnetuksi asevoimien uudistamisesta, laivaston luomisesta ja viimeisimpien eurooppalaisten keksintöjen tuomisesta Venäjälle. Hän myös pakotti hoviväkensä pukeutumaan ulkomaisiin asuihin ja puhumaan vieraita kieliä”, Fedjukin maalaa.

Pietari Suuren viitoittama jako uudistuvaan eliittiin ja takapajuiseen kansaan, jota se yritti sivistää, jatkui voimakkaana neuvostoaikoinakin.

”Neuvostoajan elokuvissa ja muussa massakulttuurissa esitettiin aina jonkinlainen auktoriteettihahmo: opettaja, upseeri, vanhempi ja tietoisempi työläinen tai puolueen jäsen. Tämä hahmo oli oppinut, kaupunkilaistunut ja siististi ja virallisesti pukeutunut. Häntä verrattiin tavalliseen kansaan ja näytettiin roolimallina”, Fedjukin analysoi.

Nyky-Venäjä etsii suuntaa

Igor Fedjukin näkee erottelun ja eliitin uudistushalujen tulleen tiensä päähän. Niistä oli viitteitä vielä 1990- ja 2000-luvun uudistuksissa. Silloin vanhoja kulttuuri- ja talousnormeja pidettiin neuvostoliittolaisina.

Uudistukset kuitenkin epäonnistuivat jo 1990-luvulla, kun eliitti menetti hallinnan kouluissa ja asevoimissa.

”Näissä laitoksissa nuoret venäläiset oppivat toimimaan epävirallisten käytäntöjen mukaan. He oppivat olemaan piittaamatta laista, edistämään etniseen taustaan perustuvaa ryhmäajattelua ja suosimaan holhoukseen perustuvia strategioita. Nämä instituutiot eivät altista venäläisiä nuoria uusille nykyaikaisille roolimalleille eivätkä ne myöskään opeta, että uudella tavalla toimimalla voisi menestyä”, Fedjukin kirjoittaa.

Fedjukinin mukaan Venäjällä ollaan ensi kertaa vuosisatoihin tilanteessa, jossa valtio ei yritä nykyaikaistaa kansaa tai muutenkaan kehittää sitä joksikin, mitä se ei jo ole.

”Valtiollisilla televisiokanavilla esitetään positiivisessa valossa kouluttamattomia alemman keskiluokan edustajia, joilla ei ole yrittämisen tai itsensä sivistämisen haluja”, Fedjukin toteaa.

Fedjukin sanookin, että media esittää muodolliset säännöt kuten lait ja kulttuurinormit merkityksettöminä. Niiden rikkomista tai epävirallisten ”kansansääntöjen” mukaan toimimista suorastaan ylistetään.

”Venäjä ei ole enää muutoskeskeinen valtio. Hallituksen ohjelmat eivät tähtää siihen, että venäläisistä tulisi koulutetumpia, moraalitietoisempia tai yritteliäämpiä. Valtio sanoo venäläisille, että he kelpaavat juuri sellaisina, kuin he ovat.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)