Vladimir Putin: Venäjä ei koskaan sekaannu muiden maiden asioihin

Venäjän presidentin mukaan väitteet vaaleihin vaikuttamisesta ovat tuulesta temmattuja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vladimir Putinin mukaan Venäjä ei koskaan puutu muiden maiden asioihin

– Emme sekaannu koskaan. Emme toisten maiden poliittiseen elämään tai poliittisiin prosesseihin. Haluaisimme myös, ettei kukaan sekaantuisi Venäjän politiikkaan, Putin totesi tiedotustilaisuudessa Venäjän Sotshissa Venäjän valtion media RT:n mukaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Putin tapasi tiistaina Saksan liittokansleri Angela Merkelin. Tapaamisen agendalla olivat muun muassa Ukrainan ja Syyrian tilanteet. Tiedotustilaisuudessa nousi esiin muun muassa vaalivaikuttaminen.

Venäjän on väitetty sekaantuneen vaaleihin sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Putinin mukaan kyse on tuulesta temmatuista väitteistä, joita käytetään Yhdysvaltojen sisäisessä poliittisessa väännössä.

Vaikka Venäjä ei presidentin mukaan koskaan sekaannukaan toisten asioihin, pyrkivät muut hänen mukaansa vaikuttamaan Venäjään.

– Valitettavasti näemme juuri päinvastaista täällä. Olemme havainneet jo pitkään yrityksiä vaikuttaa Venäjän sisäisiin poliittisiin prosesseihin, Putin totesi.

Angela Merkel totesi Telegraphin mukaan, ettei hän ole huolissaan mahdollisesta hakkeroinnista tai valeuutisista Saksan tulevien vaalien kohdalla. Liittokanslerin mukaan Saksa aikoo vastata päättäväisin toimin vaikuttamisyrityksiin.

– Tiedämme, että kyberrikollisuus on kansainvälinen haaste, ja että Venäjän sotilasdoktriinissa käsitellään hybridistrategiaa, Merkel muotoili, kun häneltä kysyttiin Venäjän mahdollisesta vaalivaikuttamisesta.

Eri mieltä syistä

Molemmat johtajat vahvistivat sitoutumistaan Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi sovittuun Minskin sopimukseen. Ukraina, Venäjä, Saksa ja Ranska aikovat jatkaa neuvotteluja Ukrainasta Ranskan ensi viikon presidentinvaalien jälkeen.

– Me olemme eri mieltä konfliktin syistä, Merkel kuitenkin totesi.

Liittokanslerin mukaan Venäjän ja Saksan välillä vallitsee perustavanlaatuisia erimielisyyksiä.

– Meidän on palattava neuvottelupöytään ja säilytettävä yhteisymmärrys. Jos katsotaan historiaamme vuosisatojen ajalta, on erittäin tärkeää, että palaamme vuoropuheluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS