Irak hirttämässä 36 ISIS:n miestä joukkomurhasta – Suomessa terrorismista vangitut kaksoset voisivat nyt olla joukossa

Irakin presidentti on hyväksynyt Camp Speicherin joukkomurhasta tuomittujen 36 jihadistin hirttämisen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entisen amerikkalaisen Camp Speicherin tukikohdan lähellä Irakissa tapahtui 12. kesäkuuta 2014 valtava joukkomurha. Alueen vallannut ISIS houkutteli satoja sotilasoppilaita autoihin kertoen, että heidät palautettaisiin perheidensä luo.

Sen sijaan kadetit vietiin joen rannalle ja teloitettiin lähietäisyydeltä. ISIS:n monissa videoissa nähdään, miten jihadistit joenrannan ampumisen lisäksi ampuvat satoja kuopassa makaavia miehiä. Videot ovat erittäin järkyttäviä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uhreja oli kaikkiaan 1 700. Alueelta on löydetty 12 joukkohautaa.

Joukkomurhasta tuomittiin 40 myöhemmin kiinni saatua ISIS:n miestä. Heistä 36 aiotaan Mirrorin mukaan hirttää tällä viikolla.

Irakin presidentti Fuad Masum on hyväksynyt hirttämisen toimeenpanon. Ihmisoikeusryhmien mukaan tunnustuksia saatiin myös kiduttamalla.

Suomessa oikeus vangitsi viime vuoden lopulla pakolaisina syyskuussa maahan tulleet irakilaiset 23-vuotiaat kaksosveljekset. Tiettävästi heitä etsittiin jo Irakissa verilöylystä. Keskusrikospoliisin kertoman mukaan miehiä epäiltiin 11 terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta, jotka koskivat aseettomien ja vangittujen miesten ampumista Camp Speicherissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS