Stratforin vuosikymmenennuste: ”Karjala tulee tavoittelemaan paluuta Suomeen”

Amerikkalaisen tiedusteluyhtiön kymmenen vuoden ennusteessa ei uskota EU:n eikä Venäjän koossa pysymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalainen Stratfor-tiedusteluyhtiö on julkaissut viidennen vuosikymmenennusteensa nimeltään Decade Forecast: 2015-2025. Yhtiö on julkaissut niitä viiden vuoden välein.

Yhtiö sanoo uuden ennusteen alkusanoissa olevansa ylpeä aiemmista ennusteistaan, joihin kuuluivat muun muassa Euroopan kyvyttömyys talouskriisissä, Kiinan taantuminen ja USA:n sota jihadismia vastaan. Viimeksi 2010 Stratfor ennusti Venäjän tulevan aiheuttamaan vaikeuksia naapurimailleen.

Uudessa ennusteessa Stratfor arvelee Euroopan unionin saattavan säilyä ”jollain tavalla”, mutta Euroopan palaavan yhä enemmän kansallisvaltiovetoiseksi ja valtioiden hajottamista ajavien liikkeiden kannatuksen kasvavan.

Yhtiön mukaan ”on epätodennäköistä että Venäjän Federaatio säilyy nykymuodossaan”. Syynä on maan kyvyttömyys muuttua energiatuloilla omavaraiseksi. Venäjälle ennustetaan ”Neuvostoliiton 1980-luvun ja Venäjän 1990-luvun kokemuksen uusiutumista”.

– Nykyinen yhteenotto Venäjän kanssa Ukrainasta tulee säilymään kansainvälisen järjestelmän keskipisteenä muutaman seuraavan vuoden ajan, mutta emme usko Venäjän Federaation voivan säilyä nykymuodossaan koko vuosikymmentä.

Puola, Unkari ja Romania tulevat Stratforin mukaan pyrkimään saamaan venäläisille menetettyjä alueita toipumaan ja vetämään Valko-Venäjää ja Ukrainaa mukaan.

”Luoteessa Karjalan alue tulee tavoittelemaan liittymistä uudelleen Suomeen”, Stratforin ennuste toteaa lyhyesti.

Stratforin mukaan Moskovan vastaista kansannousua ei tule, mutta Moskovan näivettyvä kyky tukea ja kontrolloida Venäjän federatiota jättää tyhjiön. Siinä tulee olemaan federaation yksittäisiä osia.

Tästä syntyy Stratforin mielestä ensi vuosikymmenen suurin kriisi, joka koskee ydinaseiden haltijoita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)