Humanitaarista apua kuljettanutta saattuetta vastaan tehty tuhoisa isku on vaarassa katkaista Syyrian jo ennestään takellelleen rauhanprosessin.
Maanantaina Aleppon liepeillä tapahtunut isku kohdistui Syyrian punaisen puolikuun avustussaattueeseen. Saattueen 31 kuorma-autosta ainakin 18 sai osuman. Punaisen puolikuun ja paikallisten ihmisoikeusaktivistien mukaan isku vaati ainakin 12 ihmisen hengen.
Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallinto aloitti maanantaina ilmaiskut Aleppon kapinallisalueille heti, kun se oli ilmoittanut, ettei yhdessä Yhdysvaltojen ja Venäjän kanssa sovittu tulitauko ole enää voimassa. Ilmaiskuissa kerrotaan kuolleen kymmeniä ihmisiä.
YK on tuominnut saattueiskun jyrkästi. Avustuskuljetusten salliminen sisällissodan pahiten runtelemille alueille oli eräs tulitaukosopimuksen keskeisistä ehdoista.
– Raivomme tästä iskusta on valtava. Saattue oli pitkän lupa- ja valmisteluprosessin tulos, jonka tarkoituksena oli auttaa eristykseen joutuneita siviileitä, YK:n Syyrian erityisedustaja Staffan de Mistura kommentoi New York Timesin mukaan.
Iskua todistaneiden ja sen uhreja avustaneiden mukaan saattueeseen kohdistui useita ilmaiskuja. Ensimmäiset tuhosivat ajoneuvoja ja pysäyttivät saattueen. Seuraavien kerrotaan kohdistuneen haavoittuneita auttaneisiin pelastustyöntekijöihin. New York Times kuvaa hyökkäystä venäläisten ja Syyrian hallituksen koneiden suosimaksi ”tuplaiskuksi”.
Yhdysvallat on niin ikään tuominnut iskun. Se katsoo Venäjän olevan viime kädessä vastuussa tapahtuneesta.
– Olemme vedonneet Moskovaan jo yli viikon verran, jotta se täyttäisi Genevessä sovitut velvoitteensa ja sallisi humanitaarisen avun toimittamisen Syyrian kansalle. Syyrian hallinto on puolestaan jo yli viikon verran estänyt YK:n saattueiden kulun ja estänyt niitä toimittamasta kiireellistä ruoka-, vesi- ja lääkeapua epätoivoisille syyrialaisille, Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedotteessa todetaan.
Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan al-Assadin hallinto salli saattueen matkan kohti Aleppoa vasta maanantaina.
– Saattueen määränpää oli Syyrian hallinnon ja Venäjän tiedossa ja silti nämä avustustyöntekijät surmattiin, kun he yrittivät toimittaa apua Syyrian kansalle.
– Yhdysvallat ottaa asian esiin suoraan Venäjän kanssa. Kun otetaan huomioon tulitaukosopimuksen röyhkeä loukkaus, tulemme arvioimaan uudestaan mahdollisuutemme yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry haastoi tuoreeltaan Syyrian yksipuolisen ilmoituksen tulitauon loppumisesta. Kerryn mukaan Venäjä on vastuussa tilanteesta.
– Syyrialaiset eivät tehneet sopimusta. Sen tekivät venäläiset, Kerry totesi New Yorkissa ennen YK:n yleiskokousta.
Kerryn mielestä Venäjän olisi pidettävä avustussaattueita ja siviileitä pommittava liittolaisensa kurissa.