Tanska tarjoaa kotimaahansa palaaville pakolaisille 131 242 kruunun eli noin 17 600 euron korvausta kotimaahan paluusta. The Localin mukaan Tanskan pakolaisneuvoston tuoreet luvut paljastavat, että yhä harvempi pakolainen tarttuu tarjoukseen. Vuonna 2011 kotiin palanneita oli vielä 261. Viime vuonna määrä jäi 152:een.
Tanskalaisen Berlingsken mukaan sekä hallitus- että oppositiopuolueissa pohditaan nyt tapoja uudistaa järjestelmää.
– On mahdollista, että kotiin palaamisesta maksettavan ”porkkanan” tulisi olla suurempi, mutta järjestelmä on jo nykyisellään todella antelias, oikeistopopulistisen Tanskan kansanpuolueen maahanmuuttoasioista vastaava tiedottaja Peter Kofod Poulsen kommentoi.
Hänen mielestään joitakin maita tulisi painostaa taloudellisesti vastaanottamaan kansalaisiaan sitten, kun tilanne niissä on muuttunut sellaiseksi, että takaisin voi palata.
Venstre-hallituspuolueen tiedottaja Louise Schack Elholmin mukaan maksujärjestelmästä tulisi tehdä nykyistä tehokkaampi.
– Haluamme, että useampi palaisi kotiin. Olemme ehdottaneet, että rahat voitaisiin yhdistää kehitysmaille maksettaviin avustuksiin. Emme ole sulkeneet vielä mitään pois.
Käytännössä Elholm tarkoittaa, että kehitysapuvaroja voitaisiin ohjata pakolaisille maksettaviin kotiinpaluukorvauksiin.
Tanskan sosiaalidemokraattien maahanmuuttovaliokunnan jäsen Mattias Tesfaye toivoisi lisää tiedotusta järjestelmästä. Myös sen rahoitusta saatetaan hänen mukaansa joutua muuttamaan.
– Olemme valmiita keskustelemaan myös siitä, kuinka valtion kehitysapurahoja voitaisiin käyttää siihen, että maita pakotetaan ottamaan kansalaisensa takaisin.