Yhdysvaltojen ISIS:n vastaista maaoperaatiota Irakissa ja Syyriassa vetävä erikoisjoukkojen SOJTF-OIR -yksikkö (Operations Joint Task Force-Operation Inherent Resolve) on kertonut julki paljon puhuvia lukuja toiminnastaan.
Erikoisjoukkoja Yhdysvaltojen hämärästä JSOC-osastosta (Joint Special Operations Command) ja liittolaismaista sekä myös yksityisten puolustusyritysten palkkasotilaita sisältävä yksikkö järjesti hiljattain juhlatilaisuuden salaisessa paikassa jossain päin Länsi-Aasiaa. Siellä sotilaille jaettiin operaation uudet hihamerkit.
Tilaisuudesta julkaistuja kuvia löytyy tämän linkin takaa. Erikoisjoukkojen Irakin ja Syyrian toimista kertovat hurjat luvut sisältyivät erääseen kuvatekstiin.
”SOJTF-OIR on perustamisensa jälkeen vapauttanut yli 45 000 neliökilometriä ISIS:n hallussa aiemmin olleita alueita sekä tappanut yli 21 000 ISIS-jihadistia”, tekstissä todettiin sen nähneen The Driven mukaan.
Tämä vaikuttaa olleen lipsahdus. Teksti poistettiin myöhemmin.
Uutissivusto otti yhteyttä erikoisjoukkojen osastoon ja sai kuitenkin vahvistuksen luvuille.
– SOJTF-OIR on perustamisensa jälkeen ollut suuressa roolissa ISIS-vihollisen nujertamisessa. Luku on arvio. Ruumisluku ei ole koalition keskeinen tavoite. Se on tämän barbaarisen ja epäinhimillsen ISIS-vihollisen lopullinen voittaminen, osaston tiedottaja vastasi.
Surmattujen jihadistien määrä on valtava, etenkin kun otetaan huomioon, että Yhdysvaltojen johtama koalitio arvioi huhtikuun alussa tappaneensa sekä ilma- että maaoperaatioissaan kaikkiaan 70 000 ISIS-taistelijaa vuodesta 2014 alkaen.
Luvut eivät ole ainoa mielenkiintoinen paljastus. Kuvat nimittäin valottavat myös pitkälti salassa operoivan yksikön rakennetta. Uusia hihamerkkejä saavien sotilaiden joukossa on sekä Yhdysvaltain merijalkaväen että armeijan sotilaita. Heidän lisäkseen paikalla on myös turkkilaisia ja brittiläisiä upseereita.