Venäjän mediavalvoja Roskomnadzor antoi tiistaina venäläismedioille jyrkän varoituksen, jossa se uhkaa laittaa uskonnollisista johtajista tehtyjen pilakuvien julkaisijat mustalle listalle.
Asiasta kertoo Mashable.
Varoituskirjelmässä viitataan selvästi viime viikolla terrori-iskun kohteeksi joutuneen ranskalaisen satiirilehti Charlie Hebdon julkaisemiin kuviin.
Mashablen mukaan eräs venäläistoimittaja oli julkaissut kirjeen kokonaisuudessaan Facebook-sivuillaan.
Kirjeessä todetaan muun muassa, että ”minkäänlaisten uskonnollisista johtajista tehtyjen karikatyyrien julkaisemista missään mediassa ei voida hyväksyä”.
Roskomnadzorin mukaan jopa linkkien julkaiseminen tällaiseen ”ulkomaiseen sisältöön” tulkitaan Venäjän ääritoimintaa vastustavan lain rikkomiseksi.
Mashable yritti tavoittaa kirjeen allekirjoittajaa Kamtshatkan alueen Roskomnandzorista. Häntä ei tavoitettu, mutta toimisto vahvisti varoituksen olevan aito.
”Tämä on virallinen kantamme”, virkailija vastasi.
Moscow Timesin mukaan valtakunnallinen Roskomnadzor julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa se ilmoitti, että varoitus annettiin ennaltaehkäisevistä syistä.
”Roskomnadzor rohkaisee kotimaisia medioita valitsemaan uskonnollisten jännitteiden ruokkimisen sijaan muita tapoja osoittaa solidaarisuutta traagisesti tapetuilla ranskalaisille kollegoilleen”, tiedotteessa todettiin.
Venäjällä vietettiin tiistaina ironisesti myös venäläismedian päivää. Varoituksen antamisen lisäksi Roskomnadzor onnitteli Twitter-sivullaan venäläistoimittajia. Onnitteluun liittyi myös piikki.
”Onnittelut kaikille venäläisille toimittajille venäläisen median päivänä. Älkää unohtako noudattaa Venäjän lakia”, Roskomnadzorin sivulla sanottiin.