Ajatuspaja Libera on julkaissut eläkkeellä olevan sosiaalipsykologian professorin ja entisen kansanedustajan Kullervo Rainion omaelämäkerran Polkuja ja risteyksiä. Kirja ei ole aivan tavanomainen, sillä sen kirjoittanut Rainio täytti äsken 96 vuotta.
Kullervo Rainio oli 1970-luvun suomalaisessa politiikassa historiallisessa Urho Kekkosen vastaisessa oppositiossa, jota ei kohdeltu hyvin. Yleisradion ”reporadion” vastustajana mainetta saanut professori toimi kokoomuksen kansanedustajana 1972-78 ja perustuslaillisissa 1978-79.
Kullervo Rainio kertoo kirjassaan, miten hän joutui vuosina 1970 ja 1971 ”selvästi taistolaisten silmätikuksi”. Hän arvelee syiksi paljastavia lehtiartikkeleitaan ja itse jo kauan toteuttamaansa terveen muodon ”yliopistodemokratiaa”, jossa opiskelijoita kutsuttiin keskustelemaan laitoksen toiminnasta.
– Sehän oli taistolaisten mielestä selvää ”porvarillista reformismia” ja vallankumoukselle vaarallista – ja verrattavissa sosialidemokraattien ja saarislaisten pehmoiluun, joka turmelee koko vallankumoushengen, Kullervo Rainio kirjoittaa.
– Paavo Seppänen, joka toimi (Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan) dekaanina tänä aikana, kertoi, että hänelle oli eräs assistentti, joka kävi ”vasikkana” taistolaisten kokouksissa, näyttänyt vakavaksi päätökseksi tarkoitetun ”hirttolistan”, jossa hän oli ensimmäisenä ja minä toisena – vasta toisena, Rainio jatkaa harmitellen.
Nuorkommunistien ”vaarallisista toisinajattelijoista” laatimista tappolistoista on kerrottu aiemminkin. Niitä ei ole koskaan nähty julkisesti.
Rainion mukaan jonkinlaiset vakoilijat seurasivat tuolloin tarkkaan hänen tekemisiään, ”eikä tämä ollut mitään ’vainoharhaa’ vaan totista totta”. Hänen puhuessaan Itävallassa kongressissa sinne tuli outo nimetön puhelu Helsingistä, ja kongressissa ihmeteltiin ”oliko Suomessakin Itä-Saksan tapaan salainen tiedustelu aina ihmisen kintereillä?”.
– Taistolaiset laativat todella pitkän syytöslistan valheita minun saattamisekseni pois virastani.
Yliopiston rehtori määräsi Rainion mukaan peloissaan juristit tutkimaan syytöksiä. Ne todettiin paikkansa pitämättömiksi. Rainion mukaan opetuksesta kuitenkin lähti kaikki ilo ja innostus, ja hän pelastautui puoleksi vuodeksi Suomen Akatemian apurahalle. ”Taistolaisväki riemuitsi” ja selitti hänet erotetun.
Kullervo Rainio kertoo mieleensä 1960-luvun lopulla jääneestä informaatiosotaa koskeneesta vaikuttavasta luennosta. Hän havaitsi, miten kieltä manipuloitiin.
– Heräsin kuin unesta näkemään ympäristöni uudella tavalla. Televisio, radio, osa lehdistöä, taistolaisten valhekampanjat – nehän olivat sotaa, uudenaikaista, hiljalleen hivuttavaa vaikuttamista ihmismieliin, hän kuvailee teoksessaan.
