Viime päivinä olen pohtinut politiikan olemusta. Kuulostaa ylevältä, mutta jokaisessa ammatissa tulee hetkiä, jolloin pysähtyy miettimään, mistä omassa hommassa on oikein kyse. Miten sen hoitaisi mahdollisimman hyvin? Kuinka tukisi parhaiten oman joukkueen menestystä?
Politiikassa on kyse yhdistelmästä, jossa toisaalta on halua parantaa maailmaa ja toisaalta on henkilökohtaista kunnianhimoa. Uskallan välttää, ettei yksikään poliitikko pyri eteenpäin vain kunnianhimon ja henkilökohtaisen gloorian ajamana vaan halu rakentaa ympäröivää yhteiskuntaa on aito. Toisaalta kukaan ei päädy (tai pääse) tälle uralle vain pyyteettömistä lähtökohdista vaan henkilökohtaista etunojaa tarvitaan.
Miten nämä kaksi sitten politiikassa yhdistyvät? Joskus paremmin, joskus taas aiheuttaen kamalia katastrofeja. Jälkimmäiset ovat usein seurausta henkilökohtaisen edun korostumisesta joukkueen edun sijaan.
Jatkuvan yksilösuorittajan poliittinen tulevaisuus on hatara, sillä maailman paremmaksi rakentaminen ja asioiden hoitaminen vaatii joukkuetta. Jos ajattelet vain itseäsi, huomaat kohta seisovasi yksin rintamassa. Niin ikään poliittisella uralla eteenpäin pääseminen edellyttää muiden tukea.
Politiikka ja vaikuttaminen ovat siis ennen muuta joukkuepeliä. Siksi sitä tehdään arvojen ja maailmankatsomuksen pohjalta kerättävissä joukkueissa. Jokainen menestynyt poliitikko tietää, että ristiriitatilanteessa puolueen ja kollegan etu kannattaa asettaa oman edun edelle. Tämä korostuu vaikeissa paikoissa: joukkueen ollessa tappiolla, on ainoa tavoite pelin voittaminen yhdessä. Eivät näyttävät yksilösuoritukset.
Politiikka on kuitenkin vahvojen persoonallisuuksien värittämää peliä ja kamppailu julkisesta valokeilasta on kova. Joskus jokainen meistä unohtaakin joukkuepelin kultaisen säännöstön. Tämä on vakava paikka niin joukkueelle kuin yksilöllekin. Kuitenkin vasta se, miten toimimme kriisissä, ratkaisee.
Kultainen kriisiviestinnän oppi on virheen sattuessa tunnustaa töppäys ja pyytää anteeksi. Kokemukseni mukaan sama pätee myös poliittisen joukkuepelin unohtuessa. Virheen myöntäminen ja anteeksi pyytäminen on vaikeaa, mutta se kannattaa. Harva nimittäin ei anna anteeksi, jos anteeksipyyntö on aito ja sisältää lupauksen oppia virheestä.
Erityisesti nuorena tulee sanottua ja tehtyä kaikenlaista hämärää, mutta vasta se, miten toimimme virheen tehtyämme, ratkaisee.
Lasse Männistö on kansanedustaja (kok.).
