Vaikeuksiin joutuneiden pankkien hallittua saneerausta puidaan EU:n valtiovarainministerien epävirallisessa Ecofin-neuvoston kokouksessa perjantaina ja lauantaina Liettuan Vilnassa. Suomesta kokoukseen osallistuvat valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.
Kokouksessa käydään ensimmäinen poliittinen keskustelu EU:n komission heinäkuussa tekemästä asetusehdotuksesta. Sopu pankkikriisien ratkaisemisesta pitäisi saada aikaan ennen ensi vuoden keväällä pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja.
Yhteinen ratkaisumekanismi on toinen askel EU:n pankkiunionin rakentamisessa. Päätökset yhteisestä pankkivalvonnasta on tehty ja niiden toimeenpano on meneillään. Valvonnan piiriin kuuluvien pankkien tressitestit ja erityistarkastukset käynnistyvät loppuvuodesta.
Jo nyt tiedetään, että komission ehdotuksella sellaisenaan ei ole laajaa kannatusta jäsenmaiden keskuudessa. Esimerkiksi merkittävimmän euromaan Saksan mukaan ehdotus toteuttaminen vaatii perussopimuksen muutoksen, josta päättäminen 28 EU-maassa veisi vuosia. Saksan ehdottaakin, että ensivaiheessa kriisit ratkaistaisiin kansallisesti ja vasta sopimusmuutoksen jälkeen yhteisesti.
Suomen tärkein vaatimus pankkikriisien ratkaisemissa on sijoittajavastuun toteuttaminen niin pitkälle kuin se vain on mahdollista veronmaksajien kukkarolla käynnin välttämiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että saneerauksen kustannukset lankeavat ensisijaisesti pankkien osakkeenomistajille ja velkojille eli joukkovelkakirjasijoittajille. Myös suuret tallettajat (yli 100 000 euroa) joutuisivat näillä näkymin osallistumaan talkoisiin.
Suomen malli syrjäyttäisi komission
Suomen ratkaisumallissa ongelmapankkien saneeraus – pilkkomin, alasajo tai pääomittaminen – hoidettaisiin ensisijaisesti viranomaistyönä samaan tapaan kuin tuomioistuimet käsittelevät yritysten konkurssit velkomisjärjestyksineen. Jos pankin saneeraamisen tarvitaan julkisia varoja, siitä päättäisivät vaaleilla valitut poliitikot.
Mallissa viranomaisten valta verovarojen käyttämisestä kriisipankin saneeraamiseen rajoittuisi ehdotukseen mekanismin ylimmälle päätöksentekoelimelle, kriisinratkaisuneuvostolle. Komissio esittää tähän tehtävään itseään. Tämä ei kelpaa Suomelle, joka haluaa viimeisen sanan julkisen rahan käytöstä poliitikoille, esimerkiksi valtiovarainministerien muodostamalle Ecofin-neuvostolle.
Komissiota ei pidetä sopivana elimenä päättämään pankkien tukemisesta, koska se on EU:n ylin valtiontukien valvoja ja valvoisi asiassa itse itseään. Jos Suomen malli – jota testataan ensi kerran Vilnassa – kelpaa muille jäsenmaille, komissiolle ei jäisi juuri päätösvaltaa pankkikriisien ratkaisemissa.
Ei ylintä päätösvaltaa poliitikoille
Komission roolista pankkeja edustava Finanssialan keskusliitto (FK) on samaa mieltä hallituksen kanssa, mutta vastustaa päätösvallan antamista poliittisesti valituille valtiovarainministereille.
Itse ylikansallisen kriisinratkaisuneuvoston perustamista FK kannattaa. Pääekonomisti Veli-Matti Matilan mukaan senkin pitäisi kuitenkin koostua riippumattomista henkilöistä, kuten asiantuntevista virkamiehistä.
Mattila pelkää, että valtiovarainministerit tekisivät ”sattumanvaraisia päätöksiä ja lehmänkauppoja”, joiden maksajaksi joutuisivat myös suomalaiset pankit ja viime kädessä niiden asiakkaat EU:n finanssisektorin rahoittaman yhteisen kriisinratkaisurahaston kautta.
Hän ei ole ollenkaan varma, että poliittisessa Ecofinissä pysyttäisiin kohtelemaan pienten jäsenmaiden pieniä pankkeja samalla tavalla kuin suurten jäsenmaiden jättipankkeja, joiden pelastamiseen pientenkin maiden pankit joutuisivat yhteisessä rahastossa osallistumaan.
FK vaatiikin komission ajaman yhteisrahaston pilkkomista kansallisiksi rahastoiksi, jotka osallistuisivat vain jäsenpankkiensa saneeraamisesta koituviin kustannuksiin.
