– Kun Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953, Suomen johtajien mieliä ei hallinnut helpotus, vaan levoton uumoilu, niin kuin melkein aina johdon vaihtuessa Moskovassa. Miten tulokkaat suhtautuisivat Suomeen? Millaisia ehdotuksia tulisi?, professori Kimmo Rentola kirjoittaa keskiviikkona julkaistussa Varjo Suomen yllä. Stalinin salaiset kansiot -kirjassa.
Silloinen pääministeri Urho Kekkonen osoitti Rentolan mukaan ”reaktiokykyään orientoitumalla ilman aikailua uuteen tilanteeseen, nuuhkien jo mahdollisia etujakin”.
– Matkalla hautajaisiin hän suorastaan painosti tiedustelukontaktiaan V.V. Ženihovia tunnustelemaan toista matkaa Moskovaan jo kuukauden kuluttua, yya-sopimuksen 5-vuotispäiväksi, jolloin tarjoutuisi hautajaisia parempi tilaisuus tavata uutta johtoa. Vailla valtuuksia Ženihov vältteli aihetta, jolloin Kekkonen suopeasti antoi tunnusteluun kaksi viikkoa aikaa.
Kirjaan Venäjän presidentin arkistosta löytynyt dokumentti asiasta valaisee Rentolan mukaan laajemminkin Kekkosen ja hänen kontaktiensa keskustelujen luonnetta ja vaikutusta.
– Kekkonen pelkäsi Stalinin kuoleman muuttavan mielialoja Suomessa ja vahvistavan länsimielisiä piirejä, joita hän arvosteli estottomasti, etenkin (Väinö) Tanneria ja (Risto) Rytiä, joiden voi arvata pysyvän Moskovan pannassa. Samanveroinen oli Helsingin Sanomien omistaja, amerikkalaisuuden lipunkantaja Eljas Erkko. Enää Kekkonen ei luokitellut koko SDP:tä amerikkalaiseksi puolueeksi, vaan näki Skandinaviassa voimistuvan neutralismin kääntävän ”jopa SDP:n ministereitä” Paasikiven ja Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle. Tämä lienee varhaisin viittaus sittemmin paljon käytettyyn käsitteeseen ’Paasikiven-Kekkosen linja’.
Kekkonen houkutteli Neuvostoliittoa Rentolan mukaan sietämään neutralismia Pohjoismaissa, jolloin Suomen asema helpottuisi ja sen pyrkimys puolueettomuuteen saisi liikkumatilaa.
– Moskovassa ei jäänyt huomaamatta, mitä mahdollisuuksia ’Paasikiven–Kekkosen kurssin’ kannatuksen laajeneminen SDP:hen voisi avata. Ellei enempää, vähintään se hajottaisi tiukinta vastarintapuoluetta.
Kirjassa on julkaistu V. Ženihovin salainen muistio keskusteluista pääministeri Urho Kekkosen kanssa 7.3.1953. Siinä Zenihov kertoo näin:
Kommentoidessaan Suomen hallitsevien piirien reaktiota toveri Stalinin kuolemaan Kekkonen totesi Suomen kansan absoluuttisen enemmistön surevan näinä päivinä yhdessä Neuvostoliiton kanssa. Erkon, Tannerin ja Rytin johtamat amerikkalaismyönteiset piirit yrittävät kuitenkin käyttää I. V. Stalinin kuolemaa edistääkseen toimintaansa, jossa kosiskellaan Suomea Pohjois-Atlantin aggressioliittoon. Kekkonen kertoi Suomen hallituksen olevan tietoinen Erkon ja hänen seurueensa aikeista sekä ryhtyvän toimenpiteisiin tämän kaltaisen toiminnan estämiseksi. Kekkosen mielestä Skandinavian maiden ”puolueettomuusväen” voimistuneen liikehdinnän vaikutuksesta jopa sosialidemokraattiministerit ovat viime aikoina kannattaneet Suomen virallista ulkopolitiikkaa, jonka perusperiaatteet muotoilevat Paasikivi ja Kekkonen.
Edelleen Kekkonen ilmoitti, että Ulkomaankauppaliiton johtajat Ryti ja Kahma kääntyivät noin viikko sitten Suomen hallituksen puoleen esittäen Robert Schumanin kutsumista Suomeen kuluvan vuoden huhti- tai toukokuussa ”esittelemään suomalaisille Euroopan taloustilanteeseen liittyviä seikkoja ja Euroopan maksuliiton toimintaa”.
Kekkonen oli kuulemma suoralta kädeltä hylännyt mainitun Rytin ja Kahman esityksen, mutta nämä olivat silti ”häpeämättömyyttään” kutsuneet R. Schumanin Suomen ulkomaankauppaliiton nimissä. Kutsu oli esitetty ”ilmeisesti I. V. Stalinin sairastuttua”.
Ajatustaan esitellessään Kekkonen totesi, että haluaisi itse saapua kuluvan vuoden 6. huhtikuuta Moskovaan pitämään asiaankuuluvan puheen ja järjestää vastaanoton sopimuksen vuosipäivän kunniaksi. Sikäli, sanoi Kekkonen, kun hänen on suruaikana ja lukuisien ulkomaiden valtuuskuntien vieraillessa Moskovassa vaikea uskoa juuri nyt pääsevänsä tapaamaan Neuvostoliiton hallituksen johtajia, voisi hänen suunnittelemaansa vierailua Moskovassa huhtikuussa käyttää myös siihen.
Vastasin Kekkoselle, että itse Suomen hallituksen ajatus juhlistaa näkyvästi Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyssopimuksen viisivuotispäivää vastaisi mielestäni molempien maiden pyrkimystä Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyssuhteiden vahvistamiseen. Kekkonen esitti toistamiseen pyyntönsä toivoen selvästi kouriintuntuvampaa vastausta esitykseensä ”tunnustelusta”. Välttelin suoraa vastausta.
LUE MYÖS:
Kirjapommi: Näin Urho Kekkonen kaatoi hallitusta Neuvostoliiton kanssa
Leonid Brezhnevin muistilappu: ”Kekkonen pyytää kaatamaan Sukselaisen”
Suomalaisia ”agentteja” Stalinin muistiossa: Urho Kekkonen ja Sakari Tuomioja
Sd-puolue sai Moskovalta väkevän raha-avustuksen – tässä dokumentti päätöksestä
Talvisodan ulkoministeri Molotovista oli tulla suurlähettiläs Suomeen
Vaaran vuoden 1948 kaappaushanke vahvistui Neuvostoliiton operaatioksi
