Iranin mielenosoittajia kuollut poliisin huostassa

Epävirallisten pidätyskeskusten käyttö huolettaa ihmisoikeusaktivisteja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ainakin kolme poliisin kiinniottamaa mielenosoittajaa on kuollut Iranissa, kertoo Guardian.

Vangit kuolivat pääkaupunki Teheranin lähellä sijaitsevassa pahamaineisessa Evinin vankilassa, jonne on sijoitettu poliittisia vankeja vuodesta 1972 lähtien. Eviniin on arvioitu mahtuvan noin 15 000 vankia.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa hallitusta vastustavien mielenosoittajien massapidätyksistä sekä vankien epäinhimillisestä kohtelusta.

Joulukuun lopulla alkaneissa mielenosoituksissa on kuollut tähän mennessä ainakin 22 ihmistä eri puolilla Irania. Yli tuhat ihmistä on pidätetty.

– Massapidätyksiin turvautuvat viranomaiset eivät voi väittää suojelevansa kansalaisten oikeuksia. Tämänkaltaisessa tilanteessa oikeusprosessi jää taka-alalle, iranilainen ihmisoikeusjuristi Nasrin Sotoudeh kommentoi Guardianille.

Sotoudehia huolettaa erityisesti epävirallisten pidätyskeskusten käyttö. Vuoden 2009 levottomuuksien aikana mielenosoittajia kidutettiin ja tapettiin Kahrizakin vankilassa, jonka ahtaat sellit on sijoitettu maan alle.

– Kehotan presidenttiä, tiedustelupalvelua ja poliisivoimia olemaan toistamatta Kahrizakin tapahtumia, reformistipoliitikko Mahmour Sadeghi kirjoitti Twitterissä.

Sotoudehin mukaan vankien oikeusturvaa on vaikea valvoa, sillä monia ihmisoikeusaktivisteja on pidätetty tai ajettu maanpakoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)