Omatoimisen työn haun malli, jota myös aktiivimalli kakkoseksi nimitetään, on nyt lausuntokierroksella. Omatoimisen työnhaun idea on, että työttömän tulee hakea kuukauden aikana neljää itselleen soveltuvaa työpaikkaa. Työttömän omaan aktiivisuuteen luotetaan. Asetelma siis käännetään päälaelleen. Työttömälle ei enää osoiteta työpaikkoja, joita hänen pitää hakea, vaan työtön päättää itse mitä työpaikkoja hakee.
Omatoiminen työnhaku on myös yksilöllistä siten, että haku kohdistuu sellaisiin työpaikkoihin, joiden perusvaatimukset työtön täyttää. Jos oman alan työpaikkoja ei ole tarjolla omalla työssäkäyntialueella, niin työnhausta voi virkailijan päätöksellä saada vapautuksen. Järjestelmä sallii sen, että ensimmäisestä hakuvelvoitteen laiminlyömisestä selviää huomautuksella. Vasta pidempiaikainen hakuvelvoitteen laiminlyöminen ilman lupaa johtaa karenssiin.
SAK:n ja STTK:n taholta on esitetty vahvaa kritiikkiä uutta järjestelmää kohtaan. Tätä voi pitää todella erikoisena. On kaiketi selvää, että työttömän työnhakijan tehtävänä on hakea niitä avoimia työpaikkoja, jotka hänelle soveltuvat.
Aiemmin jopa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on todennut: ”Tietysti työttömän pitää olla aktiivinen, sekä työmarkkinoiden käytettävissä ja palveluihin osallistuminen ja velvoitteetkin ovat tarpeen. Meidän jäsenemmehän työttömyysturvan maksavat” (HS 29.6). Eloranta on aivan oikeassa. Paitsi siinä, että työttömyysturvaa eivät maksa vain työntekijät, vaan myös työnantajat ja valtion kautta kaikki suomalaiset. On siis koko yhteiskunnan intressi, että avoimet työpaikat täyttyvät ensisijaisesti kotimaisilla työnhakijoilla.
Mielenkiintoista on mitä tässä oikein kritisoidaan. Jos työtön ei kykene hakemaan yhtä työpaikkaa viikossa, niin ollaanko silloin oikeasti työmarkkinoiden käytössä? Ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus. Jokainen meistä tuntee monia ihmisiä, jota työttömänä ollessaan ovat hakeneet kymmeniä työpaikkoja kuukaudessa, koska heillä on ollut kova halu päästä työelämään.
Syitä hakematta jättämiseen voi toki olla monia. Osa työttömistä on työttömien kirjoissa, mutta tosiasiassa kunto ei riitä töissä pärjäämiseen. Silloin on päästävä joko kuntoutukseen tai eläkkeelle. Tämäkin asia selviää, kun käydään läpi miksi työpaikkoja ei ole haettu ja töihin tosissaan pyritty.
Osalla työttömistä työpaikan saaminen ei välttämättä lisää käytettävissä olevia tuloja juuri lainkaan, koska työllistymisen myötä sosiaalituet, mukaan lukien asumistuki poistuvat. Jos taloudellinen asema ei juuri parane, niin se luonnollisesti vähentää halukkuutta etsiä töitä. Tässä on kyse kannustinloukusta, jota on korjattava uudistamalla sosiaaliturvaa. Toki kannattaa katsoa myös hieman pidemmälle. Vaikka tulot työllistymisen myötä nousisivat vain vähän, niin ne voivat nousta myöhemmin. Työkokemus tuo usein korotuksen myös palkkaan ja edistää siirtymistä paremmin palkattuihin töihin.
Joukossa on varmasti myös niitä työttömiä, joilla ei ole tavoitteena hakeutua oman alan töihin. Muuten on mahdotonta selittää miksi samaan aikaan on huomattava määrä avoimia työpaikkoja ja työttömiä samalla alalla. Tyypillisiä esimerkkejä ovat rakennusala, sekä hotelli-ja ravintola-ala. Sen lisäksi meillä on aloja, joihin kotimaista työvoimaa on vaikea saada. Näitä ovat esimerkiksi maa-ja puutarhatalous, sekä siivousala.
Omatoimisen haun paras puoli on se, että se seuloo työttömistä ne, jotka tosiasiallisesti ovat nykykunnossaan työmarkkinoiden käytettävissä. Niiden osalta, jotka eivät kykene hakuvelvoitetta täyttämään, on syytä käydä asiat yksilöllisesti läpi. Jos työllistyminen edellyttää lisäkoulutusta, kuntoutusta tai parempaa elämänhallintaa, niin silloin tie työmarkkinoille on pidempi. Kenenkään ei kuitenkaan ole hyvä jäädä yksin pienen passiivisen tuen varaan.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voi toimia vain, jos kaikki antavat yhteiseksi hyväksi sen panoksen, johon kykenevät. Ilmaisia lounaita ei ole, joten tuen vastineeksi on aina edellytettävä myös omaa aktiivisuutta. On täysin luonnollista, että työttömältä edellytetään työnhakua. Jos siihen ei kykene, niin on väärässä paikassa.
