Kokoomuksen mukaan tavoitteena on, että seniorimyönteistä ilmapiiriä edistetään kaikkialla yhteiskunnassa.
– Kokoomuslaisen senioripolitiikan lähtökohtana on jokaisen mahdollisuus elää arvokkaasti omaehtoista ja täysipainoista elämää ja toteuttaa aktiivista kansalaisuutta. Se tarkoittaa, että ikärakenteen muuttuminen otetaan yhteiskunnassa huomioon laajasti ja ennakoivasti. Kokoomus haluaa tehdä Suomesta maailman parhaan maan vanheta, kansanedustaja, kokoomuksen senioriverkoston puheenjohtaja Markku Eestilä sanoo tiedotteessa.
– Haluamme rakentaa maata, jossa kaiken ikäisten on hyvä asua ja elää. Maata, jossa ihmiset pysyvät toimintakykyisinä, hyväkuntoisina, ostovoimaisina ja elämänhaluisina 65 ikävuoden jälkeen jopa useita vuosikymmeniä, Eestilä jatkaa.
Kokoomus ehdottaa eläkeläisten elämänlaadun kohentamiseksi viittä keskeistä toimenpidettä.
Puolueen mielestä vanhusten oikeuksien toteutumisen valvontaa on tehostettava. Tässä tarkoituksessa eduskunta myönsi äskettäin 250[nbsp]000 euron lisäyksen eduskunnan oikeusasiamiehen määrärahoihin.
Kansanedustaja, senioriverkoston varapuheenjohtaja Sari Sarkomaan mukaan vanhusten huonon kohtelun ja ikäsyrjinnän kitkemiseksi tarvitaan vahvempaa valvontaa.
– Tästä pitää tehdä pysyvä ratkaisu ja osoittaa jatkossa myös budjetista voimavarat tehtävän hoitamiseen, hän sanoo.
Kokoomus ehdottaa myös niin sanotun tuetun hoivavapaan käyttöä. Siinä ajatuksena on, että työssäkäyvä ihminen voi jäädä hoitamaan lyhytaikaisesti läheisiään esimerkiksi leikkauksen jälkeen.
Eläkkeiden ostovoimaa tukevana täsmätoimena kokoomus ehdottaa sen arvioimista, onko nykyisessä indeksin laskentamallissa huomioitu riittävästi juuri ikäihmisten tarvitsemien palveluiden ja hyödykkeiden hintatason muutokset.
– Eläkevarojen on riitettävä myös tuleville sukupolville. Samalla maksussa olevien eläkeläisten ostovoimasta huolehdittava, kannanotossa todetaan.
Kokoomus ottaisi käyttöön myös seniorineuvolat, koska työterveyshuollon ulkopuolelle jäävät tarvitsevat sosiaali- ja terveysasioissa monipuolista neuvontaa ja palveluja.
Puolue tiukentaisi kannanotossaan hoitotakuuta ja loisi sen rinnalle hoivatakuun, johon sisältyy kuntoutus.
Hoivavapaa olisi merkityksellinen etenkin omaisille. Omaisten apu yli 70-vuotiaiden osalta säästää hoitomenoissa jopa 2,8 miljardia vuodessa. Omaishoitajat tekevät arvokasta ja usein hyvin vaativaa työtä. Omaishoitajien asema on turvattava lainsäädännöllisesti tasa-arvoiseksi asuinpaikasta riippumatta, ja omaishoitajille on myös taattava vapaapäivät.
– Omaishoitajat ovat usein itsekin ikääntyneitä ihmisiä, joiden jaksamista ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Myös moni työssäkäyvä hoitaa omaa läheistään. Kokoomus kannattaa työntekijän lakisääteistä oikeutta saada tuettua läheisen hoito- tai hoivavapaata. Tämä olisi inhimillinen ja yhteiskunnalle edullinen tapa. Se vähentäisi sekä vanhuksen että läheisten huolta, kun vanhuksen ei tarvitsisi olla yksin tai laitoksessa vastoin tahtoaan. Lisäksi yhteiskunta säästäisi, sillä hoivavapaa vähentäisi vanhuksen laitoksessa viettämää aikaa, Eestilä ja Sarkomaa sanovat.
Kannanotto on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.