Työmarkkinoilla ovat viime vuosina lisääntyneet niin sanotut hölynpölytyöt (bullshit jobs).
Nämä ovat sellaisia työpaikkoja, joissa ei varsinaisesti tehdä mitään tuottavaa, vaan leikitään työn tekemistä ja liki koko työaika käytetään työtä muistuttavaan oheistoimintaan, kuten turhanpäiväiseen kokoustamiseen, tuloksettomiin neuvotteluihin, keinotekoiseen raportointiin, datasyöttämistä varastoon, jota kukaan ei käytä ym.
Valtaosa ns. lörpöttelevästä luokasta (chattering class) eli suurten kaupunkien keskiluokkaiset varsinaista tuottamatonta työtä tekevät tyhjäntoimittajat kuuluvat hölynpölyn tuottajiin.
Huomattava osa tästä joukosta keskittyy viuruamaan niin sanotuista ensimmäisen maailman ongelmista (first world problems) eli valittamaan joutavanpäiväisyyksistä.
Nämä tehtävät ovat hyödyttömiä, ne eivät ole ns. paskaduuneja (McJob), joilla tarkoitetaan kehnosti palkattuja ja epämieluisia matalan tuottavuuden työtehtäviä kehnoilla työehdoilla ja vailla etenemismahdollisuuksia.
Pseudotyö voi erotukseksi paskaduunista olla hyvin palkattua mainioin työehdoin.
Pseudotyö ei tee maailmaa paremmaksi, paskaduuni voi tehdä, esimerkiksi käymälät on siivottava, jätteet on kerättävä, hampurilaiset on paistettava. Paskaduunin tekijä voi hyvin palvella hölynpölytöihin palkattua, kuten esimerkiksi siivooja, joka siivoaa hölynpölytyöntekijän toimistoa.
Pseudotyön tärkein tunnusmerkki on, että sen häviämisellä ei olisi kielteisiä vaikutuksia. Hölynpölytyötä tekevä tietää, ettei häntä oikeasti tarvita.
Julkisella sektorilla niin hallinnossa kuin palvelutuotannossa on runsaasti näitä pseudotöitä, jotka aiheuttavat kuluja, mutta eivät tuota mitään haluttavaa hyödykettä tai tarvittavaa palvelua. Mutta eivät ne loista poissaolollaan myöskään yksityisellä sektorilla. Kolmas sektori on valtaisa pseudotyöllistäjä.
Pseudotyö on markkinalogiikan vastaista, sillä yksikään voittoa tavoitteleva yritys ei teorian mukaan käytä varoja hyödyttömien työntekijöiden palkkaamiseen. Silti nämä työpaikat vain lisääntyvät maataloustöiden ja teollisten työpaikkojen määrän vähetessä.
Pseudotöiden lakkautuksella on positiivinen vaikutus kansantalouteen, sillä lakkautuksesta säästetyt kustannukset voidaan investoida paremmin tuottaviin kohteisiin. Kukaan ei kärsisi pseudotyön lakkauttamisesta, luonnollisesti pseudotyöläisiä itseään lukuun ottamatta.
Modernit kansantaloudet ovat suurelta osin valtavia hölynpölyn tuottamiskoneistoja. Tietointensiivisissä organisaatioissa näitä tehtäviä on runsaasti, sillä työn tuloksellisuuden arviointi ei näissä organisaatioissa ole helppoa. Varsinkin suunnitteluelimissä näitä tehtäviä on, samoin hallinto- ja opetustehtävissä, kunnista seurakuntiin ja liikeyrityksistä yliopistoihin.
Kaikissa julkisen sektorin virastoissa tällaisesta on merkkejä esimerkiksi joutavina lomakkeiden täyttämisinä, ajankäyttösuunnitelmien laatimisena ynnä muuna sellaisena. Aivan asiallinenkin työ voi sisältää hölynpölyulottuvuuden, kuten esimerkiksi jokainen tutkimusrahoitusta hakenut varsin hyvin tietää jouduttuaan yliraportoimaan tutkimuksestaan jo ennen kuin tutkimus edes on käynnistynyt.
Amerikkalainen antropologi David Graeber esittää teoksessaan Bullshit Jobs: A Theory (Simon & Schuster 2018), että näitä hölynpölytöitä on viisi luokkaa:
1. Epäonnistuvat tunarit (flunkies) muiden palvelijat, jotta palvellut kokisivat itsensä tärkeiksi, vastaanottoapulaiset, hallinnolliset avustajat, ovivahdit.
2. Rauhanhäiritsijät (goons), jotka käyttäytyvät aggressiivisesti työnantajansa puolesta, lobbarit, yrityslakimiehet, puhelinmyyjät, pr-väki.
3. Jeesusteippailijat (duct tapers), jotka ratkaisevat ongelmia, joita ei alun perin pitäisi olla olemassakaan, kuten korjaavat surkeaa koodia.
4. Täpättäjät (box tickers) hallinnolliset suorituksenseuraajat, yrityksen sisäisen viestinnän toimittajat, vapaa-ajan koordinaattorit.
5. Työnjohtajat (taskmasters) keskiportaan hallinto, hallitusammattilaiset.
Myös Suomessa kannattaisi inventoida hölynpölytyöt ja laatia määrätietoinen strategia niistä eroon pääsemiseksi.
