Kokoomuskaksikko pelkää, että ”ukkoutuminen” tuhoaa puolueen

Matias Marttinen ja Juho Mäki-Lohiluoma sanovat, että pula nuorista naisista on kokoomukselle strateginen uhka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus uhkaa muuttua ”ukkopuolueeksi”, joka kerää merkittävän osan kannatuksestaan miehiltä ja jonka ehdokkaista merkittävä osa on miehiä. Kyseessä on valtava strateginen uhka, jota ei puolueessa ymmärretä, sanoo kansanedustaja Matias Marttinen (kok.).

– Meiltä puuttuu nuoria naisia, hän toteaa.

Marttinen ja kokoomusta lähellä olevan ajatuspaja Toivon asiantuntija Juho Mäki-Lohiluoma ovat kirjoittaneet pamfletin ”10 teesiä modernille oikeistolle”, jossa he listaavat kokoomuksen uudistumistarpeita. He sanovat, että kirjaa ei ole tarkoitettu puoluejohdon kritiikiksi, vaan muistutukseksi siitä, että perinteiset puolueet ovat kriisin keskellä, ja jos ne eivät muutu, ne tuhoutuvat.

Marttinen ja Mäki-Lohiluoma muistuttavat, että esimerkiksi vihreiden eduskuntaryhmästä yli puolet on nuoria naisia. Sen sijaan kokoomuksen ryhmässä alle 35-vuotiaita naisia on vain yksi, turkulainen Saara-Sofia Sirén.

– Tuohon ikäryhmään osuvia miehiä istuu sen sijaan ryhmäkokouksissamme yhteensä kuusi, minkä lisäksi varakansanedustajina ja kaupunkipolitiikan kärkipaikoilla eduskuntaan kärkkyy vielä ainakin toinen mokoma.

Myös kaupunkien ja kuntien valtuustoissa nuoria miehiä on paljon, mutta naisia vähän, kirjoittajat toteavat.

He ennustavat, että jos kehitys jatkuu ja kokoomuksen imago ukkopuolueena vahvistuu, se putoaa pois pääministerikilpailusta. Lisäksi sen on yhä vaikeampi kilpailla pormestarinpaikoista esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

– Vaikka tasaista sukupuolijakaumaa ei pitäisikään tärkeänä itseisarvona, on selvää, että ongelma iskee meihin vaaliuurnilla, he kirjoittavat.

Marttinen ja Mäki-Lohiluoma julkaisivat teesinsä eduskuntatalolla torstaina. Paikalle oli kutsuttu myös kansanedustaja Merja Kyllönen (vas.), joka toi toisenlaisen näkökulman ukkoutumisen uhkaan.

– Joskus on ukkouduttava, jos kaikki muut puolueet akkautuvat.

Kyllönen sanoi, että jos keskittyy miellyttämään ihmisiä vain näiden sukupuolen takia, saattaa käpertyä liikaa yhden asian ympärille. Hän sanoi myös, että miehiä ei kannata unohtaa.

– Kuka ottaisi suomalaisen työtätekevän perheenisän unelmat omikseen pelkojen lietsomisen sijasta? Heistä moni miettii, missä minun työpaikkani on viidentoista vuoden päästä, Kyllönen totesi.

Keskustaoikeiston kriisi

Mäki-Lohiluoma sanoo, että pamfletti laadittiin siksi, että keskustaoikeistolaiset puolueet EU:n alueella ovat kriisissä.

– Trendi on selvä: meillä ei mene kauhean hyvin. Olemme ottaneet turpaan ympäri Euroopan.

Kirjoittajat tarjoavat lääkkeeksi uudenlaista puoluetoimintaa, liberaalin demokratian puolustamista ja sosiaaliturvan uudistamista. Työn pitää kannattaa, ilmastonmuutos pitää ratkaista markkinoiden avulla, Suomeen täytyy houkutella työntekijöitä ja yrittäjiä. Marttinen ja Mäki-Lohiluoma tiivistävät viestinsä sanapariin empaattinen edistysusko. Se tarkoittaa, että ihmisten elämä paranee, jos heidän kykyihinsä ja luovuuteensa luotetaan.

Julkaisutilaisuuteen oli kutsuttu kommentaattoriksi myös Nordic West Officen kokoomuslainen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä. Hän ottaisi kirjoittajia rohkeammin mallia niistä maista, joissa keskustaoikeisto on menestynyt.

– Lähtisin kopioimaan ihan kovasti.

Penttilän mielestä katseet voi kääntää vaikkapa Itävaltaan, jossa keskustaoikeisto nauttii suurta kannatusta, mutta myös Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Amerikkalaiset ja britit uudistavat konservatiivipuolueitaan kovalla kädellä.

Penttilä toteaa, että vaikka ei pitäisikään esimerkiksi Donald Trumpin tai Boris Johnsonin politiikoista, heistä kannattaa ottaa oppia.

– On pakko katsoa, mitä niissä maissa tapahtuu, ja nähdä miten Trump puhuttelee kansaa. Johnsonin tärkein oppitunti on, että ei voi sivuuttaa sitä, mitä ihmiset haluavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)