GNS Economics -analyysiyhtiön pääekonomisti Tuomas Malisen mukaan edessä on ”kaikkien aikojen lama”.
– Olemme kehottaneet asiakkaitamme myymään kurssinousuissa. Tämä nousu hiipuu kesään mennessä. Sitten mennään alas ja paljon, Malinen sanoo Kauppalehdessä.
GNS Economic varoitti jo ennen koronakriisiä maailmantalouden hauraudesta ja finanssikriisistä. Malisen mukaan talouskasvua on ylläpidetty jo vuosia keinotekoisesti Kiinan velan tuella.
– USA:n pääomamarkkinat meinasivat kaatua jo maaliskuussa. Fed osallistuu aivan kaikkeen. Mutta kun konkurssien tulva alkaa, Fed ei pysty sitä patoamaan. Euroopassa pankkikriisistä tulee äärimmäisen raju, koska pankkisektoria ei koskaan korjattu, Malinen sanoo.
Malisen arvion mukaan edessä oleva ”kaikkien aikojen talouslama” voi johtaa siihen, että Yhdysvaltain osakemarkkinoilta haihtuu 80–90 prosenttia.
Myös investointipankki J.P. Morgan on ennustanut pitkittyvää lamaa.