”Ay-liikkeen rahasampo kukoistaa kriisissäkin”

Heikki Vestman vaatii loppua ammattiyhdistysliikkeen osinkojen verovapaudelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntosijoitusyhtiö Kojamon mukaan koronakriisi ei ole vaikuttanut asiakkaiden vuokranmaksukykyyn. Yhtiö kertoo korottavansa vuokria aiempien suunnitelmiensa mukaisesti.

Ilta-Sanomien mukaan yhtiön tammi–maaliskuun tulos nousi viime vuoden 38,9 miljoonasta eurosta 51,7 miljoonaan euroon ennen veroja.

Ammattiyhdistysliike kuittaa Kojamon kautta kymmeniä miljoonia euroja verovapaita osinkoja. Esimerkiksi Teollisuusliiton osuus on 8,8 miljoonaa euroa, OAJ:n 5,1 miljoonaa euroa, JHL:n 4,4 miljoonaa euroa ja Rakennusliiton 4,4 miljoonaa euroa.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman huomauttaa, että merkittävä osa voitoista kertyy yhteiskunnan maksamien asumistukien kautta.

– Vaikka koko muu yhteiskunta menisi miinukselle, Kojamo ja ay-liikkeen veroparatiisi kukoistavat. Kojamon rahasampo takoo asumistuista eli veronmaksajien rahoista Hakaniemen holveihin verovapaita osinkoja, Heikki Vestman kirjoittaa Facebookissa.

Hän vaatii loppua ”lailliselle veronkierrolle ja asumistukien rohmuamiselle”.

– Hallituksella ja pääministeripuolueella ei valitettavasti taida olla kiinnostusta pistää ay-liikkeen (SDP) veroparatiisia kuriin, Vestman jatkaa.

https://www.facebook.com/hvestman/posts/2612408719037970

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)