Tämä on tartuntojen aliarvioitu vaara

Oireeton henkilö voi levittää virusta aerosolien välityksellä myös keskustelussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Neljä suomalaislääkäriä varoittaa SARS-CoV-2-koronaviruksen suuresta tartuntavaarasta aerosolien kautta.

Viruksen tiedetään levinneen lähekkäin puhuessa ja esimerkiksi kuoroharjoituksissa myös oireettomien välityksellä. Selvästi oirehtiva henkilö levittää tautia yleensä pisaratartuntojen kautta.

– Jos tartunnan saanut henkilö yskäisee tai aivastaa ilman suojausta, hengitysteistä lähtevät virusta sisältävät pisarat voivat tartuttaa lähietäisyydellä olevan henkilön. Silloin pisarat voivat kulkeutua suoraan altistuvan henkilön suun, nenän tai silmien limakalvoille, erikoislääkärit Alexander van AssendelftHenrik Rosendahl, Petri Kovanen ja ylilääkäri Per-Henrik Groop kirjoittavat Lääkärilehden kolumnissaan.

Aerosolit voivat leijua ilmassa useita tunteja ja altistaa samassa tilassa oleilevan henkilön pitkänkin matkan päästä.

– Niinpä oireinen henkilö tartuttaa ympäristöään sekä pisara- että aerosolivälitteisesti, kun taas oireeton henkilö aerosolivälitteisesti, lääkärit toteavat.

Koronaviruksen leviämistä aerosolien kautta on selvitetty myös kotimaisissa tutkimuksissa. Taudin leviämisen jo pelkästään puheen välityksellä uskotaan vauhdittaneen pandemian massiivista leviämistä.

Lääkärien mukaan on huolestuttavinta, että SARS-CoV-2-infektoitunut, mutta vielä oireeton henkilö voi toimia aerosolivälitteisen virustartunnan lähteenä. Uusilla tiedoilla on merkitystä suojautumistoimenpiteiden kannalta.

– Käytännön kokemuksesta tiedämme, että sisätiloissa tai ulkona pidetyissä kokouksissa tai suurissa yleisötapahtumissa, joissa niin monet ovat saaneet tartunnan, ei ole esiintynyt laajamittaista yskimistä ja aivastelua, ainakaan päin toisten kasvoja. Sen sijaan pitkään kestävä lähekkäin istuminen tai seisominen sekä keskustelut kuuluvat asiaan, van Assendelft, Rosendahl, Kovanen ja Groop toteavat.

Sama koskee myös sairaaloita ja hoivakoteja.

– Lääkärit ja hoitajat ja usein vierailijatkin osaavat suojata muita ja itseään pisaratartunnalta, mutta silti lopputulos on saattanut olla fataali. Tietämättömyys oireettoman henkilön mahdollisesti aiheuttamasta aerosolitartunnan vaarasta voi osaltaan selittää näitä onnettomia tapahtumia.

Virus iski yllättäen kuoroon

Lääkärit kertovat esimerkkinä tuoreen tapauksen Yhdysvalloista, jossa terveeksi itsensä tunteneet kuorolaiset noudattivat kaikkia suojatumisohjeita 2,5 tunnin harjoituksen aikana. Kolmen viikon kuluessa keski-iältään 67-vuotiasta kuorolaisista 45 sairastui. Kaikilta 28 testatulta vahvistettiin koronavirustartunta. Kolme joutui sairauden vuoksi sairaalaan ja kaksi menehtyi.

Lääkärit kehottavat pitämään vastaavien tapausten vuoksi etäisyyttä myös oireettomiin ihmisiin. Ilmastoidut tilat ovat turvallisempia, varsinkin jos ilmastointilaitteissa on erilliset virussuodattimet. Turvallisinta on pysytellä ulkona ja huomioida turvavälit.

– Belgialais-hollantilaisen työryhmän tuottamat animaatiot visualisoivat kävelevän ja juoksevan henkilön taakseen jättämän pisara-aerosoli-ilmavanan. Niinpä turvallinen etäisyys on valttia ulkonakin. Toisaalta ainakin tuulisella säällä viruspitoiset aerosolihiukkaset häipyvät nopeasti tuulen mukana, Alexander van Assendelft, Henrik Rosendahl, Petri Kovanen ja Per-Henrik Groop sanovat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)