Nykyään myös Yhdysvaltojen kansalaisuuden omaava brittihistorioitsija Niall Ferguson kertoo politiikan amerikkalaiskommentaattori David Rubinin haastattelussa pettyneensä, kuinka vähissä amerikkalaisyliopistoissa, kuten Harvardissa, suurten intellektuellien suuret keskustelut nykyään ovat. Ferguson on opiskellut ja opettanut Oxfordissa, toiminut professorina Harvardin ja New Yorkin yliopistoissa sekä vaikuttaa nyt Stanfordin yliopiston Hoover-instituutissa.
Vapauden ja valistuksen arvoihin perustuslaissaan nojaava Yhdysvallat nähdään maansa akateemisten vasemmistolaisten piirissä ainoastaan orjuuden kautta. Tämän viimeisin ilmentymä on The New York Timesin 1619-projekti, joka hahmottaa koko Yhdysvaltain 400-vuotisen historian orjuuden ja sen vaikutusten kautta. Projekti sai juuri arvostetun Pulitzer-journalismipalkinnon.
– Yhdysvaltojen historian esittäminen siten, että orjuus on ensisijainen narratiivi [kertomus] on historiallisesti perustavanlaatuisesti väärin. Se on vääristävää. Tämä ei tarkoita, etteikö orjuudella olisi ollut väliä tai etteikö se olisi ollut tärkeää. Se on vain sama kuin yrittäisi selittää Maahan tulleelle marsilaiselle Yhdysvaltojen merkitystä aloittamalla orjuudesta, vaikka se ei ollut Yhdysvaltojen ainutlaatuinen piirre. Orjuus kesti paljon kauemmin Brasiliassa. Orjuus oli Karibialla paljon julmempaa. Mikä on Yhdysvaltojen erityispiirre? Mikä on sitä määrittävä ominaispiirre? Mikä tekee Yhdysvalloista erityisen? Ei se ole orjuus.
Ferguson kertoo muistelevansa nostalgisena 1980-luvun Oxfordin yliopistoa, jossa historiantutkimuksessa oli kovan luokan marxisteja, kuten Eric Hobsbawm, ja traditionalistisia konservatiiveja kuten Jeremy Catto. Fergusonin mukaan tämä oli ”erittäin rikastuttavaa”. Samoin tuolloin ”kokeilimme jatkuvasti sen rajoja mitä saattaisia sanoa, eikä tullut kysymykseenkään, että jonkun sananvapautta rajattaisiin.”
– Akateeminen maailma on Yhdysvalloissa viime vuosina, sanotaan nyt viimeisen viiden vuoden aikana, vahingoittunut erittäin pahasti kulttuurista, jota aiemmin kutsuttiin poliittiseksi korrektiudeksi, mutta joka mielestäni käsitteenä ei sitä oikein kuvaa. Syvä perustavaa laatua oleva suvaitsemattomuus, syvä ahdasmielisyys, vapaan debatin ja vapaan tutkimisen vastaisuus tappavat amerikkalaisen tiedeyhteisön suuret instituutiot. Vaikka olen ylpeä amerikkalaisuudestani, olen silti masentunut nähdessäni tänäpäivänä tässä maassa tiettyjä suuntauksia, jotka ovat niin perustavanlaatuisesti ristiriidassa amerikkalaisten periaatteiden kanssa.
Yhdysvaltojen akateemisen maailman trendit ja suunnat ovat taipuvaisia leviämään myös muualle maailmaan. Erityisesti patsaisiin kohdistuva ikonoklasmi eli kuvainraasto leviää ympäri maailman. Akateemista vapautta korostava Ferguson on huolissaan näistä vaikutuksista.
– Akateemisessa yhteisössä on aina ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuuden edistää omaa uraansa tukemalla näitä omituisia ja ahdasmielisiä ideoita. Tässä piilee suuri vaara, että muodostuu normi, jonka mukaan yliopiston tulee olla ideologisesti yhdenmukainen, ja että meidän tulee edistää kaikkea monimuotoisuutta, paitsi ideologista ja älyllistä.
Fergusonin mukaan Yhdysvalloissa tiedeyhteisössä vasemmalle kallellaan olevat tieteenharjoittajat ovat oman ”edistyksellisyytensä” osoittaakseen palkanneet koko ajan itseään yhä vasemmistolaisempia seuraajia johtaen lopulta siihen, että professori- ja opetushenkilökunta koostuu lähes yksinomaan marxisteista ja kulttuurimarxisteista.
– He ovat aliarvioinneet sen, kuinka perustavanlaatuisesti näiden uusien henkilöiden ajattelu eroaisi esimerkiksi historiantutkimuksen periaatteista. Ei historian laitoksen tehtävä ole pakottaa menneisyyteen vuoden 2020 edistyksellisten ihanteita, huomauttaa Ferguson.
Kyse on myös siitä, että konservatiivit ovat olleet huonosti järjestyneitä sekä laiminlyöneet ns. kaaderipolitiikan eli virkojen täyttämisen, suojattiensa edistämisen ja seuraajiensa valinnan. Fergusonin mukaan yliopistokomiteoissa tehtävien henkilöstöpäätösten sijaan ”konservatiivit ovat keskittyneet kirjoittamaan kirjoja ja ehkä ajoittain tyhjentämään viinipulloja”.
– Konservatiivisista akateemikoista, konservativiisista professoreista, on tullut oksymoron [itseristiriita], koska konservatiiveja on jäänyt niin vähän amerikkalaiseen yliopistomaailmaan. Luvut ovat selviä, kyse ei ole vanhasta ongelmasta, joka olisi aina ollut olemassa. Rekisteröityneiden demokraattien ja republikaanien suhdeluku on muuttunut tasaisesti sellaiseksi, ettei joillain laitoksilla ole enää sitä laskettavissa, koska republikaaneja on tasan nolla.
