Anna-Kaisa Ikonen: Suomi-rata olisi ansainnut EU-rahoituksen

Kansanedustajan mukaan radalla on valtava merkitys elinkeinoelämän kilpailukyvylle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen on pettynyt, että päärata on jäämässä liikennehankkeiden EU-rahoituksen ulkopuolelle.

Helsingistä Tampereelle välisen Suomi-radan suunnitteluun haettiin EU-tukea yhteensä 11,7 miljoonaa euroa. Kyseisen rataosuuden erillisen kunnostushankkeen suunnitteluun on tulossa 6,5 miljoonan tuki.

Kokonaisuudessaan Suomi on saamassa liikennehankkeisiin rahaa 65 miljoonaa euroa, joista 37,5 miljoonaa on kohdistettu Turun tunnin junan ja 11 miljoonaa Espoon kaupunkiradan suunnitteluun. Ikonen huomauttaa, että rahoitusta olisi voinut saada enemmänkin paremmalla valmistelulla.

– Päärata palvelee yli puolta Suomea. Sillä on valtava merkitys koko Suomen liikkumiselle, ilmastotavoitteille ja elinkeinoelämän kilpailukyvylle. Helsingin ja Tampereen välinen rataosuus on Suomen liikennöidyin. Hallituksella on nyt peiliin katsomisen paikka. Tekikö Suomi kaikkensa saadakseen rahaa pääradan suunnitteluun, Anna-Kaisa Ikonen kysyy tiedotteessa.

– Onneksi sentään Turun tunnin juna ja Espoon kaupunkirata saivat ansaitsemansa rahoituksen, Ikonen lisää.

Kansanedustaja muistuttaa, että päärata Helsingistä Tampereen kautta Ouluun on osa Euroopan unionin ydinkäytävää, minkä olisi pitänyt helpottaa merkittävästi rahan saamista. Euroopan unionin TEN-T ydinverkkokäytävän kehittämiseen tarkoitetun CEF-rahoituksen (Connecting Europe Facility) ehtona ovat kuitenkin olemassa olevat hankesuunnitelmat.

Neuvottelut valtion ja kuntien hankeyhtiöiden perustamiseksi käynnistettiin vasta 6. marraskuuta 2019.

– EU:n komissio kannusti aikaisemmin Suomea hakemaan rahoitusta nimenomaa pääradan suunnitteluun. Näin seuraavalla EU:n rahoitusohjelmakaudella olisi voitu hakea rahoitusta itse rakentamiseen. Näyttää siltä, että jäimme suunnitteluvaiheessa puolitiehen, Ikonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)