Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Sen sijaan Suomen keskeisenä oikeusvaltiorakenteena toimii eduskunnan perustuslakivaliokunta. Järjestelmä on kansainvälisesti vertaillen ainutkertainen, mutta se on toiminut varsin hyvin jo vuodesta 1906 asti. Monissa länsimaissa perustuslainmukaisuutta valvotaan lähinnä jälkikäteisesti, suomalaisessa järjestelmässä paino on ennakkokontrollissa.
Aika ajoin kritisoidaan sitä, että Suomessa perustuslainmukaisuutta valvoo poliitikoista koostuva valiokunta. Tämä kritiikki jättää huomiotta kaksi olennaista seikkaa. Ensinnäkin niissä maissa, joissa perustuslainmukaisuutta valvoo tuomioistuin, tulee tuomarinimityksistä tyypillisesti hyvinkin poliittisia. Tuomioistuinten politisoituminen taas on kaikkea muuta kuin ongelmatonta. Toisekseen on tärkeää huomata, että kotoinen perustuslakivaliokuntamme on puolustanut hyvin riippumattomuuttaan. Esimerkiksi perustuslainvastaiset sote-esitykset eivät ole läpäisseet valiokunnan seulaa, vaikka hallituspuolueiden edustajilla kuinka on ollut valiokunnassa enemmistö. Politiikan ei ole annettu mennä oikeudellisen arvion edelle.
Vaikka järjestelmämme on yli satavuotisen historiansa aikana osoittautunut kestäväksi, se ei toki ole sen haavoittumattomampi kuin mikään muukaan ihmisen luomus. Se pysyy pystyssä pohjimmiltaan vain niin kauan kuin sen asemaa suomalaisen oikeusvaltion keskeisenä lukkona ei horjuteta ja sen linjanvetojen auktoriteetti tunnustetaan. Tähän mennessä ei Suomessa ole ollut yhtäkään hallitusta, joka olisi rohjennut lähteä valiokunnan kannanottoja kyseenalaistamaan ja siten suomalaista oikeusvaltiota rapauttamaan.
Perustuslakivaliokunnalla on Suomessa perustuslain niin sanottu tulkintamonopoli. Sillä on yksinomainen oikeus ratkaista, mitä perustuslakimme mahdollistaa ja mitä ei. Perustuslakivaliokunnan kannanotot eivät kuitenkaan muodostu tyhjiössä, vaan valiokunta perustaa ratkaisunsa aiempaan lausuntokäytäntöönsä. Sen lausunnot ovat eräänlaisia oikeudellisia ennakkotapauksia, joiden tulee ohjata myös perustuslain myöhempää tulkintaa.
Suomen perustuslain tulee ohjata myös valtioneuvoston kannanmuodostusta EU-lainsäädännön suhteen. Toisin sanoen hallitus ei voi toimia EU-lainsäädännön valmistelussa vastoin perustuslakivaliokunnan ilmaisemaa selvää ja ehdotonta valtiosääntöoikeudellista kantaa. Perustuslakivaliokunnan kannanmuodostuksen asianmukainen huomiointi on luonteeltaan oikeudellinen velvollisuus, joka koskee yhtä hyvin valtioneuvostoa kuin eduskunnan muita valiokuntia.
Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa EU:n elpymissuunnitelmista 12.6. Toisin kuin on yritetty väittää, valiokunta ei heinäkuisissa kokouksissaan lieventänyt aiemmin sanomaansa. Uutta lausuntoa ei annettu, ja pöytäkirjamerkinnässään 14.7. valiokunta nimenomaisesti totesi ”toistavansa kaiken”, mitä oli edellisessä lausunnossaan sanonut. Valtiosääntötulkintojen suhteellisen pysyvyyden kannalta olisikin mahdotonta, että valiokunnan kanta muuttuisi kuukauden välein.
Euroopan unionilla on valtaa vain siltä osin kuin jäsenmaat ovat sille sitä erikseen antaneet EU:n perussopimusten kautta. Perustuslakivaliokunta on todennut, että EU:n elpymissuunnitelmat – ainakin komission alkuperäisen esityksen muodossa – merkitsisivät poikkeamista Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 310 artiklan mukaisen tasapainoisen budjetin periaatteesta. Tätä perustuslakivaliokunta piti ”erittäin ongelmallisena”. Ongelmallisena suunnitelmia pidettiin myös SEUT 125 artiklan mukaisen kiellon vastata jäsenvaltion velasta kanssa.
Vakiintuneesti perustuslakivaliokunta on katsonut, että eduskunnan budjettisuvereniteettia tulee suojata mahdollisimman tehokkaasti. EU:n rahoitusjärjestelyt eivät toisin sanoen saa kasvattaa Suomen vastuita tavalla, joka riskinsä puolesta voisi vaarantaa budjettisuvereniteetin tai Suomen valtion mahdollisuudet vastata niistä velvoitteistaan, joita sillä perustuslakinsa mukaan on.
Saadun selvityksen mukaan elvytysrahaston myötä EU:n lainanoton määrä noin 14-kertaistuisi. Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan ongelmallisena sitä, että rahaston varojen enemmistö myönnettäisiin tukina, ei lainoina, jolloin ne muodostavat unionin toimintaa koskevan kulun. Siinä esityksessä, jonka pääministeri Sanna Marin kertoi hyväksyneensä, on elpymisrahaston koko pysynyt edelleen komission alkuperäisen esityksen mukaisessa 750 miljardissa ja siitä valtaosa (390 miljardia) on sovittu jaettavaksi avustuksina.
Perustuslakivaliokunta katsoi, että elpymisrahasto muuttaisi tosiasiallisesti unionin luonnetta sekä unionin ja jäsenvaltioiden välistä suhdetta. Lisäksi se rajoittaisi unionin rahoituskehyksen laatijoita ja eduskunnan budjettivaltaa kauan (vuoden 2058 loppuun asti). Perustuslakivaliokunta totesi niin ikään yksikantaan, että komission esityksen hyväksyminen olisi ristiriidassa Suomen kokonaisriskien hallintaa ja budjettisuvereniteetin turvaamista koskevien perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisten kannanottojen kanssa.
Johtopäätöksenään perustuslakivaliokunta totesi, että ”(e)lvytysrahastosta ja sitä koskevasta sääntelystä valmistelun tässä vaiheessa saatavilla olevan tiedon valossa perustuslakivaliokunta katsoo, että valtioneuvoston ei tule edellä esitetyistä valtiosääntöoikeudellisista syistä toimia EU-sääntelyn valmistelussa siten, että Suomi sitoutuisi edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä. Valiokunta pitää edellä esitetyillä perusteilla kokonaisarvionaan perustuslain kannalta erityisen ongelmallisena tukivälineeseen liittyvää avustusmuotoista elpymisrahoitusta.”
Pääministeri Sanna Marinin Brysselissä Suomen puolesta kuittaama sopu EU:n elpymissuunnitelmasta tulee vielä eduskunnan käsittelyyn. Perustuslakivaliokunta joutuu arvioimaan sitä suhteessa aiempaan kannanottoonsa aiheesta. Olennaista on kysymys siitä, muuttuiko komission esitys huippukokouksessa siinä määrin olennaisesti, että perustuslakivaliokunnan esille nostamat valtiosääntöiset ongelmat olisivat tulleet ratkaistuiksi ja että Marinin voitaisiin katsoa neuvotteluissa toimineen sen oikeudellisen mandaatin puitteissa, joka hänellä pääministerinä perustuslakivaliokunnan kannanoton pohjalta oli.
Perustuslakivaliokunta ottaa näihin kysymyksiin kantaa aikanaan, eikä olisi asianmukaista, että valiokunnan jäsenenä käsittelyn tässä vaiheessa asiasta omia käsityksiäni lausuisin. Yllä olen taustoittanut asian luonnetta ja perustuslakivaliokunnan aiempia kannanottoja sekä sitä, millaisiin oikeudellisiin kysymyksiin valiokunta seuraavaksi joutuu ottamaan kantaa.
