Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen kommentoi Twitterissä, ettei RKP ole koronakriisin aikana toiminut auttaakseen lapsia ja lapsiperheitä. Häkkäsen mukaan talouden ja työllisyyden päätökset vaikuttavat myös lapsiin.
– Heikommassa asemassa olevia lapsiperheitä pitää kriisin aikana tukea taloudellisesti ja palveluilla. Jäljet voivat näkyä vuosikymmeniä. Yhtä tärkeää lapsien kannalta olisi velkakierteen pysäyttäminen ja työllisyyden kasvattaminen. RKP:llä on teot tekemättä, Häkkänen kirjoittaa.
Häkkänen viittaa tviitillään Iltalehdessä julkaistuun oikeusministerin, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin haastatteluun, jossa Henriksson toteaa, ettei 90-luvun laman aikana tehtyjä lapsilisien leikkauksia tule tehdä uudelleen.
– 1990-luvun laman tärkein oppi on se, että lapsista ei pidä säästää. Koulu, varhaiskasvatus ja subjektiivinen päivähoito-oikeus ovat kaikki tärkeitä, ja lapsilisät ovat olleet tärkeä asia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tarvitsemme enemmän lapsia tähän maahan. Ne olisivat todella huono leikkauskohde, Henriksson toteaa.
Henriksson kommentoi myös esimerkiksi budjettiriihen tavoitteita.
– Budjettiriihessä tehtävien päätösten pitää vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja tahtoa investoida Suomeen. Ilman investointeja emme luo uusia työpaikkoja. Rahathan eivät satele taivaasta, eivätkä työpaikat. Ne tulevat siitä, että meillä on yrittäjiä ja elinkeinoelämä, jotka saavat aikaan haluttuja tuotteita ja palveluja.
Heikommassa asemassa olevia lapsiperheitä pitää kriisin aikana tukea taloudellisesti ja palveluilla.Jäljet voivat näkyä vuosikymmeniä.Yhtä tärkeää lapsien kannalta olisi velkakierteen pysäyttäminen ja työllisyyden kasvattaminen.RKP:llä on teot tekemättä. https://t.co/Gj1zDArstN
— Antti Häkkänen (@anttihakkanen) August 9, 2020