Kansanedustaja Kai Mykkänen (kok.) sanoo, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) ehdotus kuuden tunnin työpäivästä edustaa kaipuuta keskusjohtoiseen menneisyyteen.
– Pääministeri haaveilee 2020-luvullekin kolmikantaista mahtipäätöstä yhteisestä työn ja vapaa-ajan kaikille oikeasta määrästä. Itse tavoittelen sitä, että suomalaiset voisivat valita työn ja vapaa-ajan välillä entistä yksilöllisemmin, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mykkänen.
Mykkänen sanoo itse tavoittelevansa sitä, että suomalaiset saisivat itse vapaammin valita, paljonko he tekevät työtä.
– Joustoa ja osa-aikatyötä tarvitaan lisää, mutta ylhäältä tuleva kuuden tunnin työajan mahtikäsky olisi vieras ajatus useimmilla työpaikoilla. Se näkyisi väistämättä työn karkaamisena ulkomaille tai kuukausipalkan laskuna.
Marin toisti maanantaina vuoden takaisen ajatuksensa työajan lyhentämisestä kuuteen tuntiin päivässä. Hänen mielestään lyhennys ei saisi pienentää palkkaa. Hän vetoaa siihen, että aikanaan pystyttiin siirtymään kuusipäiväisestä työviikostakin viisipäiväiseen ilman, että palkka pieneni.
Mykkänen muistuttaa, että tuolloin, runsaat 50 vuotta sitten, ajat olivat toiset.
– Viisipäiväiseen työviikkoon siirryttäessä työikäisten osuus suomalaisista kasvoi kohisten. Suomi oli myös kiinniottaja, jonka tuottavuus parani moninkertaista tahtia.
Tällä hetkellä työikäisten suomalaisten määrä sen sijaan vähenee, eikä työn tuottavuuskaan enää parane kuin hitaasti. Mykkänen ihmettelee, miten SDP voi pohtia työn vähentämistä.
– Muut kuin Marin miettivät päänsä puhki, miten työtä saataisiin jostain lisää, jotta hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin pelastaa.
Mykkäsen mukaan hallituksen ehdotukset johtavat toteutuessaan työnteon vähenemiseen. Hän laskee, että valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) budjettiehdotus kiristää palkansaajien verokiilaa 500 miljoonalla eurolla.
– Esimerkiksi hoitajan palkasta jäisi käteen noin 180 euroa vähemmän vuodessa, jos kokonaisveroasteen annetaan kiristyä. Kesällä Vanhanen puhui erityisestä kevennyksestä eläkeläisten tekemän palkkatyön verotukseen. Taisi olla mätäkuun juttu sekin. Vanhasen budjettiehdotuksessa sitä ei näy.
Hallitusohjelmassa tavoitellaan 75 prosentin työllisyysastetta, jonka saavuttaminen edellyttäisi 100 000 uuden työpaikan syntymistä. Mykkänen epäilee, että tavoitetta ei saavuteta.
– Onkohan täällä ketään, joka löisi vetoa sen puolesta, että syyskuun budjettiriihen päätöksillä oltaisiin siirtymässä tuolle uralle? hän kyseli kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Helsingissä.
Mykkäsen mielestä Vanhanen teki virheen, kun tämä laittoi budjettiesitykseensä hallitusohjelmassa suunniteltuja menolisäyksiä. Mykkänen sanoo, että ennen tätä olisi pitänyt varmistaa, että hallitus tekee syksyllä sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät työpaikkojen määrää.
– Tämä on todella surullista. Erityisesti sitä taustaa vasten, että kesäkuussa valtiovarainministeri Vanhanen vannoi eduskunnan edessä, että edessä oleva sopeutus on tehtävä samaan aikaan ja päällekkäin koronaan liittyvien elvytystoimien kanssa.
Mykkänen kutsuu hallituksen toimia itsepetokseksi. Hänen mielestään täytyy tehdä korjausliike.
– Hallitusohjelma on kirjoitettava uudelleen.
Hän muistuttaa, että hallituksen suunnaltakin on sanottu, ettei sen ohjelma ole enää sellaisenaan voimassa. Tarkkaa tietoa uudesta ohjelmasta ei kuitenkaan ole annettu.
Mykkänen vaatii, että hallitus laatii uuden ohjelman ja tuo sen syksyn aikana eduskuntaan hyväksyttäväksi.
– Muussa tapauksessa meillä on hallitus, jonka tosiasiallinen ohjelma on jotain muuta kuin se ohjelma, jolle eduskunnan enemmistö on antanut hyväksyntänsä.