Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) twiittaa suomalaisia puhuttaneesta pääministeri Sanna Marinin (sd.) myönnöstä eduskunnan kyselytunnilla. Marinin mukaan kasvosuojaimia koskevaa suositusta ei annettu keväällä maskien heikon saatavuuden vuoksi.
– Miksi maskeista ei kerrottu totuutta keväällä kansalle? Totuus ei ollutkaan se, että hengityssuojaimista ei olisi hyötyä tai, että jopa niistä olisi haittaa ja vaaraa. Näin keväällä suomalaisille uskoteltiin, Timo Heinonen kirjoittaa.
– Eilen #pääministeri Sanna #Marin paljasti, että syy maskisuosituksen antamatta jättämiselle olikin se, että maskeja ei ollut?
Hänen käyttämiään hashtageja ovat muun muassa maskigate, oikeuskansleri ja salailu.
– Toivotaan, että @oikeuskansleri selvittää puolueettomasti mitä tässä on tapahtunut ja miksi? Kansalla oikeus tietää johdettiinko meitä tietoisesti harhaan ja jopa omia virheitä peitellen?
Heinosen mukaan tilannetta on jo verrattu jopa aikanaan eroon johtaneeseen keskustan Anneli Jäätteenmäen tilanteeseen.
Kansanedustajan mukaan ”tilanne vaatii huolellisen puolueettoman selvityksen” ja harhaanjohtaminen saattoi tapahtua ”peitelläkseen omia epäonnistumisia”.
Miksi maskeista ei kerrottu totuutta keväällä kansalle? Totuus ei ollutkaan se, että hengityssuojaimista ei olisi hyötyä tai, että jopa niistä olisi haittaa ja vaaraa. Näin keväällä suomalaisille uskoteltiin. #maskigate #marin @oikeuskansleri #salailu @valtioneuvosto #stm #thl
— Timo Heinonen (@timoheinonen) October 9, 2020
Toivottavasti @oikeuskansleri saa tämän #maskigate selvitettäväkseen? Miksi kansalle valehdeltiin ja kuka johti hommaa? #maskit https://t.co/eNGgbu0d9x
— Timo Heinonen (@timoheinonen) October 8, 2020
Luottamus meni. Totuus olisi kestetty. ”Pauli Kiuru ihmetteli myös, miksi suomalaisille kerrottiin, että maskien käytöstä voi olla jopa haittaa.” @HSfiPolitiikka @kokoomus https://t.co/M0DddwHsqG.
— Pauli Kiuru (@KiuruPauli) October 8, 2020