Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi ravintolarajoituksia koskeneen esityksen osin perustuslain vastaiseksi. Valiokunta kiinnitti lausunnossaan tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta huomiota siihen, että hallituksen esityksen perusteluissa ei ollut yksityiskohtaisesti tarkasteltu kunkin ehdotetun toimenpiteen välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta.
Valiokunnan mukaan rajoituksia valmisteltaessa tulee huomattavasti yksityiskohtaisemmin pystyä perustelemaan ehdotettujen toimenpiteiden välttämättömyys. Samalla on valiokunnan mukaan tarkasteltava myös perusoikeuksien kannalta vähemmän rajoittavia muita sääntelyvaihtoehtoja.
Perustuslakivaliokunta totesi torstaina hallituksen soveltaneen väärin jo nykyistä rajoituslakia.
Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen summasi, että hallituksen toimet ovat rajoittaneet elinkeinovapautta liiaksi. Hän palasi asiaan toisessa tviitissä todeten, että ”tämä taitaa olla se kuulu perustuslakiin törmääminen”.
– Tässä kai meni valtioneuvostolla kaikki pieleen: muutoksia ”saatettiin vireille” sähköpostilla, käsitteet ei toiminut, perusoikeusrajoitukset ei kunnossa ja systematiikkaan ei istunut. Kenties epäonnistunein HE (hallituksen esitys) vuosikymmeniin?, Rautiainen tviittasi. (toim. huom.: Tällä tviitillä Rautiainen viittasi hallituksen maahantulorajoituksia koskevaan esitykseen, jonka senkin Pev siis tyrnmäsi. )
– En ole perehtynyt esityksen aineelliseen sisältöön niin, että osaisin arvioida sen onnistumista tai epäonnistumista, mutta ainakin muodollisessa mielessä tämä törmäys hakee vertaistaan, vastasi Rautiaisen tviittiin Korkeimman oikeuden esittelijäneuvos Ville Hinkkanen.
Tutkijatohtori Matti Muukkonen toteaa, että hallitus on koko ajan lyönyt päätään seinään perustuslakivaliokunnan alueellisvaatimusten (alueellisten rajoitusvaatimusten) kanssa.
– Nämä oli jo MaRaL:ssa (matkailu- ja ravintola-alan lakiesitys) esillä, johon #hallitus vastasi säätämällä L:n (lain) koskemaan kaikkia alueita. Sitten TtL 58 a §:ään (tartuntatautilakiin) sisältyi sama ongelma, joka todettiin jo kerran ongelmaksi, hän tviittasi.
Myös ex-oikeusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen totesi Facebookissa, että hallitus yritti rajoittaa elinkeinovapautta. Hänen mukaansa kriisiä pitää johtaa siten, että rajoitukset osuvat täsmällisemmin kohteeseen, ei yli eikä ohi.
– Jatkossa ravintolarajoituksia saa asettaa vain sellaiselle alueelle, jossa rajoitukset ovat tautitilanteen takia välttämättömiä. Näin ei ole nyt menetelty. Ja jatkossa rajoituksia voi kohdentaa vain sellaisiin ravintolatyyppeihin, joita on välttämätöntä rajoittaa. Näinkään ei ole nyt menetelty. Huoltoasema ja yökerho ovat erilaisia ravintoloita. Terveydensuojelu on tärkeintä, mutta se pitää tehdä talouden ja työllisyyden vahinkoja minimoimalla, Häkkänen toteaa.
Jutun 5. kappaletta muokattu 17.10 klo 15:57: Pauli Rautiaisen twiitti ”kenties epäonnistunein hallituksen esitys vuosikymmeniin” ei liittynyt raintolarajoitusesitykseen vaan esitykseen maahantulorajoituksista. Myös sen perustuslakivaliokunta tyrmäsi.
Tämä taitaa olla se kuulu perustuslakiin törmääminen. Tässä kai meni valtioneuvostolla kaikki pieleen: muutoksia ”saatettiin vireille” sähköpostilla, käsitteet ei toiminut, perusoikeusrajoitukset ei kunnossa ja systematiikkaan ei istunut. Kenties epäonnistunein HE vuosikymmeniin?
— Pauli Rautiainen (@PauliRautiainen) October 15, 2020
En ole perehtynyt esityksen aineelliseen sisältöön niin, että osaisin arvioida sen onnistumista tai epäonnistumista, mutta ainakin muodollisessa mielessä tämä törmäys hakee vertaistaan.
— Ville Hinkkanen (@VilleHinkkanen) October 15, 2020
.@matiasmakynen. Hallitus on koko ajan lyönyt päätään seinään #PeV'n alueellisvaatimusten kanssa. Nämä oli jo MaRaL:ssa esillä, johon #hallitus vastasi säätämällä L:n koskemaan kaikkia alueita. Sitten TtL 58 a §:ään sisältyi sama ongelma, joka todettiin jo kerran ongelmaksi.
— Matti Muukkonen 🇺🇦 (@MattiMuukkonen) October 15, 2020