Israelilaistutkimuksen mukaan Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteen saaneiden veren vasta-ainemäärät ovat olleet huomattavasti korkeampia kuin taudin sairastaneilta mitatut vasta-ainemäärät.
Asiasta kertovan Ynetin mukaan serologisessa tutkimuksessa analysoitiin näytteitä 102 Sheban sairaalan työntekijältä, jotka olivat saaneet molemmat koronarokotteet.
Tutkimuksesta vastanneen professori Gili Regev-Yohain mukaan tulokset olivat linjassa Pfizerin oman tutkimuksen kanssa ja jopa ylittivät tutkijoiden odotukset.
– Odotan muiden tutkimukseen osallistuvien työntekijöiden tulosten olevan samanlaisia. Tämä antaa ehdottomasti aihetta optimismiin, hän suitsuttaa.
Israelilaistutkimus on myös saattanut antaa vastauksia erääseen polttavimmista rokotekysymyksistä. Tähän mennessä käyttöön hyväksyttyjen rokotteiden on todettu estävän sairastumisen koronatautiin. Epäselväksi on jäänyt, suojaako rokote oireettomalta tartunnalta, eli estääkö se taudin leviämistä muihin.
Gili Regev-Yohain mukaan on erittäin todennäköistä, ettei molemmat rokoteannokset saaneista tule viruksen kantajia. He eivät siis kykenisi levittämään tautia eteenpäin suuren vasta-ainemäärän takia.