Venäläisen oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin myrkytystä on pidetty ennen kaikkea osoituksena siitä, miten pitkälle presidentti Vladimir Putinin Kreml on valmis menemään hankkiutuakseen eroon kovaäänisimmistä vastustajistaan.
Siinä missä Putin-kriitikon ja entisen turvallisuuspalvelu FSB:n miehen Aleksander Litvinenkon murha radioaktiivisella poloniumilla Lontoossa vuonna 2006 ja sotilastiedustelu GRU:n loikkari Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä myrkytys Salisburyssä vuonna 2016 katsottiin röyhkeiksi, mutta hämärään tiedustelumaailmaan enemmän tai vähemmän kuuluviksi iskuiksi, oli Aleksei Navalnyihin Venäjän kamaralla kohdistunut isku jotakin aivan uutta.
Tai näin ainakin luultiin.
Totuus näyttää kuitenkin olevan huomattavasti synkempi niin venäläisen kansalaisyhteiskunnan kuin naapurivaltioidenkin kannalta.
Aleksei Navalnyin murhayritys ei nimittäin ollut poikkeuksellinen operaatio tai jonkinlainen Kremlin ylilyönti vaan mitä todennäköisimmin vain jäävuoren huippu laajassa ja systemaattisessa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n ohjelmassa, jossa Kremlin tai jopa vain paikallisten viranomaisten mielestä hankalina pidettyjä henkilöitä on salamurhattu surutta myrkyillä pitkin Venäjää.
Uudet uhrit
Itsenäisen Bellingcat-tutkijaryhmän ja sen mediakumppaneiden tällä viikolla julkaisema raportti liittää Aleksei Navalnyin murhayritykseen kytketyn FSB:n yksikön kahden aktivistin ja yhden toimittajan epäilyttäviin kuolemantapauksiin vuosilta 2014-2019.
Raportti ei saanut läheskään samaa mediahuomiota kuin Bellingcatin aiemmat Navalnyi-paljastukset. Sen sisältämät tiedot ovat kuitenkin huomattavasti arvokkaampia ja hälyttävämpiä kuin aiemmin julki tullut.
Bellingcatin tutkimuksessa noudatettiin äärimmäisen tiukkoja kriteereitä ja sattuman mahdollisuus on tapauksissa käytännössä olematon. Vähintään kahden myrkkyryhmän tunnetun jäsenen täytyi matkustaa samaan aikaan samaan paikkaan uhrin kanssa vähintään kahdesti ja vähintään kolmen FSB-yksikön jäsenen piti olla paikalla, kun kuolema tai myrkytysyritys tapahtui.
Huomio kiinnittyy raportissa väistämättä huolestuttaviin yksityiskohtiin.
Kolme ilmeistä myrkkyryhmän uhria löydettiin ensinnäkin nopeasti huolimatta FSB-agenttien repaleisista matkatiedoista ja siitä, että ryhmän jäsenistä tunnetaan vain osa.
Iskut noudattelivat myös samoja operointitapoja kuin Navalnyin kohdalla. FSB:n yksikkö on siis harjaantunut ja suorittaa attentaatteja systemaattisesti ja samalla tavalla.
Viimeiseksi huomio kiinnittyy uhreihin ja mahdollisten myrkytysten ajankohtiin. FSB:n salamurhayksikön todennäköiset kohteet olivat viranomaisten väärinkäytöksiä Pohjois-Kaukasuksella tutkinut 26-vuotias kansalaisjournalisti, 45-vuotias lezginivähemmistön oikeuksia Dagestanissa ajanut aktivisti ja 41-vuotias Kremliä myötäillyt laitapoliitikko ja korruptionvastustaja, joka oli mahdollisesti aikeissa paeta perheineen länteen.
Vaikka ensin ajattelisikin päinvastoin, on uhrien verrattain vähäinen rooli venäläisessä yhteiskunnassa todellisuudessa raportin pelottavinta antia. Tällä perusteella on mahdotonta kuvitella, että vain juuri nämä henkilöt ja Aleksei Navalnyi olisivat ryhmän ainoat uhrit kuuden vuoden aikana. Pikemminkin on pidettävä todennäköisenä, että uhreja on huomattavasti enemmän. Samalla on hyväksyttävä, että valtaapitävien kynnys näin äärimmäisten keinojen käyttöön on matala ja että FSB:llä on tietyissä rajoissa avoin valtakirja murhata Venäjän kansalaisia.
Naamari pois
Aleksei Navalnyin murhayritystä on kuvattu monissa puheenvuoroissa osoituksena siitä, että Kreml on muuttunut ja tehnyt jonkinlaisen suuren käänteen toimintatavoissaan. Myrkytystä on pidetty muun muassa osoituksena Venäjän johdon horjumisesta ja Navalnyin herättämästä pelosta.
Tämä näyttäisi kuitenkin olevan vain osa totuutta. Entä jos Navalnyin murhayritys olikin FSB:n yksikölle vain tavallinen työpäivä Kremlin paniikkiratkaisun sijaan?
Uusien tietojen perusteella on tunnustettava, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:llä näyttää olleen todellisuudessa jo vuosia ohjelma, jossa myrkkymiehet matkustavat ympäri maata surmaamassa surutta verrattain merkityksettömiäkin toisinajattelijoita. Tapausten peittely median ja kuolinsyytutkimusten vaientamisesta aina kokonaisten alueiden valvontakameroiden sulkemiseen ja uhrien puhelutietojen pyyhkimiseen kertovat operaatioiden laajuudesta. Kyse ei ole omilleen lähteneen pienen piirin tekosista vaan ylhäältä johdetusta toiminnasta.
Mitä tämä kaikki sitten kertoo Vladimir Putinin Venäjästä?
Totuuden.
Putinin Kremliä on johdettu 1990-luvun venäläisten mafiaperheiden feodaaliseen tapaan käytännössä alusta alkaen. Moderni teknologia, avointen lähteiden tiedustelu ja siviilitutkijoiden kyvyt murtaa venäläisiä tietokantoja ovat kuitenkin vasta nyt alkaneet tuoda julki sellaisia asioita, jotka ovat aiemmin jääneet lännessä valtiojohdon ja tiedustelupalveluiden kokoushuoneiden suljettujen ovien taakse – usein sisä- ja ulkopoliittisista syistä. Näin on historiallisesti toimittu ja toimitaan yhä meilläkin.
Me haluamme loppuun asti uskoa sitä hymyilevää naamaria, jonka Venäjän ylin johto vetää kasvoilleen vieraillessaan rajan tällä puolella. Toinen vaihtoehto on meille liian pelottava.
