Helsingin Uutiset kertoo pääkaupungin Johanneksenkirkon vanhojen petopatsaiden saaneen paljon huomiota, kun kirkon peruskorjauksesta kerrottiin.
Kirkon julkisivussa on betonipatsaita, rajun näköisiä bastardeja. Kaksi-kolmimetriset pedot ovat huonokuntoisina vaarassa murentua ihmisten päälle 40 mterin korkeudesta.
Petopatsaita voi löytää myös monesta muusta kirkosta eri puolilla Suomea ja Helsingin vanhoista taloista. Symbolitutkija Liisa Väisäsen mukaan kyse on keskiajan vaikutuksesta. Patsaat kertovat ajasta, jolloin peto ei ollut välttämättä paha asia.
– Koko keskiajan maailmankatsomus oli erilainen. …Niitä kutsutaan bastardeiksi eli epäsikiöiksi. Ne eivät ole minkään tietyn, tunnetun eläimen näköisiä. Niissä on piirteitä monista eläimistä ja sen lisäksi niissä on mielikuvituksellisia piirteitä, Liisa Väisänen kertoo HU:lle.
Vaikka keskiajan ihminen ei ollut petoa nähnyt, hän saattoi Väisäsen mukaan ajatella, että niitä voi silti olla tai tulla. Näin nekin olivat siis todiste Jumalan jatkuvasta luomistyöstä.
Hugo Simbergin Tampereen tuomiokirkon katon kuuluisa käärmekin on muistoa keskiajan ajattelusta.
Toinen syy petojen ikuistamiseen oli jumalanpelko.
– Pelko ja kunnioitus sotkeutuvat toisiinsa keskiajan teologiassa. Nämä pedot vartioivat Jumalan kunniaa kirkoissa ja korostavat hänen pyhyyttään. Ne ovat sama asia kuin leijonat kirkkojen portailla.
Johanneksenkirkossa on myös gargoileja, vedensyöksijöitä. Ne suojelevat Jumalan kunniaa pelottaa paha pois.
– Kirkot rakennettiin keskiajalla Jumalalle, ei ihmisille. Se oli riittävää, että Jumala näki. Goottilaiset kirkot rakennettiin korkeiksi, koska haluttiin tavoitella Jumalaa, Väisänen sanoo.
