Britanniaan 33 eri riskimaasta saapuvat matkustajat joutuvat maanantaista lähtien siirtymään kymmeneksi päiväksi karanteeniin.
Sky Newsin mukaan hotellimajoituksen hinta on 1750 puntaa eli noin 2000 euroa yhtä aikuista kohden. Terveysministeri Matt Hancockin mukaan tavoitteena on erityisesti vaarallisten virusmuunnosten leviämisen ehkäisy.
– Tänään voimaan astuvat uudet säännöt vahvistavat karanteenijärjestelmää ja luovat uuden turvallisuustason rajoille, Matt Hancock sanoi.
Ohjelmaan on ilmoittautunut tähän mennessä 16 hotellia, joiden kapasiteetti on vajaat 5000 huonetta. Lähes 60 000 hotellihuonetta on lisäksi valmiustilassa.
Uusien rajoitusten kerrotaan synnyttäneen Britannian rajatarkastuspisteisiin jopa viiden tunnin jonoja.
Riskimaista lentävät voivat saapua vain Heathrow’n, Gatwickin, London Cityn, Birminghamin tai Farnborough’n lentoasemille sekä sotilaskentille. Karanteenin välttelystä voi seurata 10 000 punnan sakot ja väärien tietojen antamisesta matkustajalomakkeella jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus.