Yle: EU-elvytyspaketti voi kaatua eduskunnassa, kokoomus ratkaisijana

Perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistön mukaan paketti on hyväksyttävissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kutsunut lisää asiantuntijoita kuultavaksi ensi viikolla. Valiokunnan odotetaan muodostavan kantansa EU:n 750 miljardin euron elvytyspakettiin lähiaikoina, kertoo Yle.

Keskeinen kysymys on, tarkoittaako 750 miljardin euron yhteisen velkapotin kasaaminen merkittävää toimivallan siirtoa EU:lle.

EU:n perussopimusten mukaan unionin toimintaa ei saa pysyvästi rahoittaa velalla. Eurooppa-neuvostossa viime kesänä jäsenmaat päättivät kuitenkin, että yhteinen elvytysvelka on kertaluonteinen hätäratkaisu eikä muuta EU:n perusrahoitusta pysyvästi.

Jos perustuslakivaliokunta yhtyy siihen, ettei toimivaltaa siirry ja paketti on kertaluonteinen, asia voidaan päättää eduskunnassa tavallisella enemmistöllä. Mutta jos perustuslakivaliokunta katsoo, että toimivaltaa siirtyy eikä kertaluonteisuus täyty, hyväksyntä vaatii eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön.

Hallituksen äänet eivät riitä kahden kolmasosan enemmistöön

Jos perustuslakivaliokunnan mielestä tavallinen enemmistö riittää, niin hallitus saa paketin läpi omin voimin. Hallituspuolueilla on eduskunnassa 117 paikkaa. Mutta jos perustuslakivaliokunta vaatii kahden kolmasosan enemmistöä, hallituksen äänet eivät riitä. Tällöin se tarvitsee tukea oppositiosta kokoomukselta, perussuomalaisilta tai kristillisdemokraateilta, kertoo Yle.

Perussuomalaiset on pakettia vastaan, joten katseet kääntyvät kokoomukseen, jonka kanta olisi kahden kolmasosan tapauksessa ratkaiseva.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on sanonut, että ”paketti on huonosti neuvoteltu”.

Eduskunnan talousvaliokunnassa kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma, Janne Sankelo ja valiokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen jättivät valiokunnan myönteiseen kantaan eriävän mielipiteen. Heidän mielestään käsillä on merkittävä ennakkotapaus, joka antaa mahdollisuuden tukeutua uusien kriisien myötä velanottoon kerta toisensa jälkeen.

Myöskään hallituksen oma rintama ei ole sataprosenttisen yhtenäinen. Osa keskustan edustajista suhtautuu pakettiin epäilevästi.

Perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista enemmistö on Ylen mukaan sitä mieltä, että paketti hyväksyttävissä. Asiantuntijoiden aiemmin antamien lausuntojen mukaan elvytyspaketti on nykytiedolla ainutkertainen ratkaisu, eli EU ei ylitä toimivaltuuksiaan ottamalla kertaluonteisen hätävelan, jonka jäsenmaat takaavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)