Sanna Marinin (sd) hallitus on päättänyt jakaa nousukautena valtion varoja yleisesti kaikki suunnitelmat ylittäen, kunnille ylitse niiden koronavahinkojen ja vielä velkarahoituksella jättäen laskun lapsillemme. Onko tämä taloudenhoitoa vai korruptiota, jolla oma työpaikka pyritään turvaamaan itselle uskotuilla toisten rahoilla.
Aiemmin poliittisilla puolueilla oli selkeä missio ja näkemys, kuinka yhteiskuntaa uudistetaan. Nyt demokraattisissa yhteiskunnissa uudistumisesta vastaavat ensisijassa luovat yksilöt. On syntynyt yhden asian fanaattisia puolueita. Lopulta kuitenkin tärkein jakolinja on vasemmiston ja oikeiston välillä. Vasemmisto haluaa suuren valtion, joka tiukasti kontrolloi alamaisiaan. Oikeisto taas haluaa rajoittaa valtion yhteisiin ydintehtäviin ja taata kansalaisvapaudet.
Blair, Lipponen…
Sosialismin romahduksen jälkeen vasemmisto oli hukassa. Blair, Schröder ja Lipponen uudistivat sosiaalidemokratiaa työtä ja työllisyyttä suosivaksi ideologiaksi. Työllisyyden edistäminen edellytti kuitenkin myös vastuuta ja velvoitteita. Tämä oli vaikeaa sosiaalidemokraattien vasemmistolle, joka populistisena liikkeenä on aina korostanut vastakkainasettelua ja etuuksien jakamista. Monessa maassa kuten Suomessa vasemmisto on vallannut demaripuolueen.
Marinin hallitusohjelma kirjoitettiin periaatteella, että kaikki hyvät asiat kirjataan tavoitteiksi, mutta keinot jäivät pitkälti avoimiksi. Mitään toimintoja ei karsittu, mutta menoja lisättiin moniin ns. hyviin asioihin velkarahalla. Kulutusmenoja kutsuttiin investoinneiksi, jotka joskus toisivat käytetyn rahan takaisin.
Kun koronakriisin seurauksena hallitus rajoitti voimakkaasti yritystoimintaa ja talous hieman supistui, avattiin kaikki menorajoitteet. Kahtena vuonna luotu 30 mrd€:n alijäämä ei ollut missään suhteessa n. 3%:n talouden laskuun. Talouden kasvun huippuvuosina 2022 ja 2023 käytetään 1,6 mrd€ suunniteltua enemmän. Eli hallitus anti-keynesiläisesti elvyttää noudukaudella.
Hallituksen toimintaa voi kuvata seuraavasti. Ihanaa. Päästiin valtion kassakirstun äärelle. Mietitään, mihin kaikkeen rahaa voidaan laittaa, kun kerran piikki on saatu auki. Mitään säästöjä ei tehdä, koska siitä aiheutuu kritiikkiä. Kaikki tehdään velaksi, koska säästöt ja veronkiristykset aiheuttaisivat kritiikkiä. Luvataan uskottavuuden vuoksi kiristyksiä, mutta vasta seuraavien hallitusten aikana. Ja velka on pitkäaikaista, jolloin seuraava sukupolvi, eivätkä nykyiset äänestäjät, vastaa niiden hoidosta.
Lähestyy korruptiota
Hallituksen toimintaa voi luonnehtia talouspopulismiksi. Hallituksella ei ole talouden uudistusohjelmaa. Raha ei mene tuotantoa tehostaviin uudistuksiin. Raha jaetaan kansalaisten tyytyväisenä pitämiseksi.
Korruptiolla tarkoitetaan sitä, että valtaan päässeet käyttävät itselleen uskotut veronmaksajien rahat omaksi hyödykseen. Meillä ei tietystikään valtion rahaa siirretä vallassaolijoiden omaan talouteen. Tällä kertaa Suomessa kuitenkin helposti syntyy kuva siitä, että hallitus käyttää runsaasti varoja kansalaisten suosion ostamiseen.
Demokratiassa mitataan vaaleissa kansalaisten tyytyväisyyttä vallan käyttöön. Siksi hallitus, joka tekee vain hyvät päätökset ja jättää vaiket päätökset seuraajilleen, ei toimi tavalla, joka antaa edellytykset ”lompakollaan äänestäville” tehdä rationaalisia demokraattisia valintoja. Tämän vuoksi demokratian suojelemiseksi olisi syytä rahan jakoon liittää aina vastuu tulojen konkreettisesta hankkimisesta. Me tarvitsemme pitkän tähtäimen tasapainotetun budjetin vaatimuksen perustuslakitasolla. Jos näin ei tehdä politiikan korruptiiviset elementit voivat vahvistua.
Poliittinen rälssi
Arvoitaessa Marinin hallituksen toiminnan korruptiivista luonnetta on syytä kiinnittää huomiota myös eräisiin muihin seikkoihin. Poliittisten avustajien määrä on kaksinkertaistunut ja koostumus muodostunut aiempaa enemmän kaveriperiaatteella.
Virkanimityksissä on puoluepoliittisten nimitysten vähentyvä trendi kääntynyt pitkän kauden jälkeen jälleen kohti puoluepoliittisia nimityksiä. Myös vallanpitäjien lähipiiri on markkinoinnissaan hyödyntänyt yhteyttä tietoon ja vallan käyttöön. Moraalin heikkeneminen ja omien taloudellisten etujen valvonnan lisääntyminen ovat kehityspiirteitä, jotka eivät kuulu terveeseen demokratiaan.
Poliittiset päätöksentekijät valitaan tekemään valintoja. Tarvitaanko rahaa johonkin asiaan jonkin toisen asemasta. Rahan määrä ei myöskään takaa palveluiden laatua. Päätöksentekijän on pohdittava, kuinka jokin asia tehdään tehokkaammin ja älykkäämmin. Populistin ja demokraattisen päätöksentekijän välillä on ero. Toivottavasti populismin aika pian päättyy.
