Monen kulmakarvat saattoivat kohota, kun OAJ:n uutisoitiin kannelleen eduskunnan oikeusasiamiehelle Opetushallituksen toiminnasta ja ohjeistuksesta kunnille. Mistä nyt riidellään?
Kyse tässä tapauksessa on vuosikausia jatkuneesta lain tulkintaerimielisyydestä, mitä lapsi saa, kun hänelle on tehty erityisopetuspäätös. Kyse on kaikista heikoimmista oppilaista, joiden oikeutta tukeen pitäisi kaikkien puolustaa. OAJ:n mielestä Opetushallituksen tulkinta johtaa siihen, että kunnat saavat itse päättää liian väljästi, panostavatko lapselle annettavaan tukeen vai ei.
Kuntavaalien kynnyksellä onkin hyvä keskustella, kuinka paljon ja tarkasti asioista pitäisi säätää lailla ja kuinka paljon voidaan luottaa kuntapäättäjien viisauteen. Hallinnonaloilla tässä on isojakin eroja. Kun sote-puolella on tarkat henkilöstömitoitukset, kouluissa ryhmäkoko saa olla mitä tahansa, kunhan opetussuunnitelmaa noudatetaan. Opetusalan lainsäädäntö on siihen nähden väljää ja joustavaa.
Mutta kuinka kauan voimme antaa yhdenvertaisuuden rapautua ja ylistää Suomen koulutusjärjestelmää, joka perustuu luottamukseen? Voimmeko vielä luottaa siihen, että jokaisessa kunnassa opetus on laadukasta, vaikka laki ei sitä varsinaisesti edellytä? Mitä tapahtuu, kun sote siirtää kuntien tehtäviä hyvinvointialueille ja kuntien päätehtäväksi ja suurimmaksi kulueräksi jää sivistystoimi?
Lainsäädännön pitää olla selkeää ja suojata kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa. Kunnat kuitenkin haluavat yhä enemmän joustoja, koska toimintaympäristö ja -edellytykset ovat niin erilaiset.
Mutta onko oikein, ettei kasvukeskusten ulkopuolella ole enää mahdollisuutta opiskella kieliä laajasti. Tai että toinen oppii 15 oppilaan luokassa kun toisella on 35 kaveria ympärillä kilpailemassa opettajan huomiosta? Entäs se erityinen tuki: osassa kuntia erityisen tuen päätös on vain parille prosentille oppilaista, kun toisessa se on tehty 15 %:lle. Lapset eivät ole kuitenkaan ole näin erilaisia kunnasta riippuen. Osa kunnista on lakkauttanut erityisluokat ja pienryhmät kokonaan, joten se ei ole edes vaihtoehto.
Viikon päästä valittavat kuntapäättäjät ovat paljon vartijoina. He päättävät kuntansa kouluverkosta, kielivalikoimasta ja opetustuntimäärästä lainsäädännön antamissa hyvin väljissä puitteissa. Vastuuta on siis paljon. Samalla toimintaympäristö on muuttumassa isosti: väestönmuutos, sote ja sen tuomat rahoitusjärjestelmän ja kuntien tehtävien muutokset sekä osaamistarpeiden muutokset haastavat kuntapäättäjiä pitämään huolta kuntansa elinvoimasta ja kilpailukyvystä.
Useinkaan ei kannata mennä sieltä, missä aita on matalin. Suomi on jo julistautunut maailman osaavimmaksi kansaksi. Kuka ehdokas tavoittelee Suomen osaavinta kuntaa? Hänelle annan ääneni.
