Toisin kuin lännessä, Venäjällä ei Carnegie-ajatushautomossa työskentelevien Paul Stronskin ja Andrew S. Weissin mukaan käydä juuri minkäänlaista analyyttista keskustelua suurvaltakilpailusta. Taustalla vaikuttaa heidän mukaansa Neuvostoliiton romahduksen aiheuttama, jo vuosikymmeniä jatkunut trauma.
– Aivan liian usein keskustelua niin poliittisissa kuin analyyttisissa piireissä ohjaavat pitkäaikaiset kaunat ja fiksaatio Yhdysvalloista Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallintoon kohdistuvana eksistentiaalisena uhkana, he kirjoittavat.
– Kremlin krooninen epävarmuus ja alemmuuskompleksi eivät koskaan ole kaukana pinnalta. Ne hukuttavat alleen kaiken merkityksellisen keskustelun nopeasti tapahtuvista globaaleista taloudellisista, poliittisista ja teknologisista muutoksista, he sanovat.
Ennen siirtymistään Carnegielle sekä Stronski että Weiss ovat toimineet pitkään Venäjä-asiantuntijoina Yhdysvaltain ulkoministeriössä ja kansallisessa turvallisuusneuvostossa.
Erityisen selvästi keskustelun puute näkyy suhteessa Kiinaan, josta on Stronskin ja Weissin mukaan tullut eräänlainen Venäjän ulkopolitiikan sokea piste.
– Koska Kiina ei ole uhka [Venäjän] nykyhallinnolle, ei ole suurtakaan houkutusta syventyä pohtimaan sen laajenevan globaalin roolin heijastusvaikutuksia, he toteavat.
Siitä, mitä tapahtuu, kun venäläisen öljyn ja maakaasun vienti Kiinaan aikanaan tyrehtyy tai kun presidentti Xi Jinpingin poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta entisen Neuvostoliiton alueella jatkaa vahvistumistaan, Venäjällä ei käytännössä puhuta.
Lännessä vallitsee heidän mukaansa mielikuva Kremlistä suurten strategisten ajattelijoiden linnakkeena, vaikka todellisuudessa Venäjä tarkastelee toimintaympäristöään usein hyvinkin lyhytnäköisesti. Kyse ei heidän mukaansa ole vain Putinin hallinnon ominaispiirteestä, vaan ilmiö on huomattavasti vanhempi.
– Venäläinen keskustelu kansainvälisestä kilpailusta näyttää jumittuneen koskemaan Yhdysvaltoja, vaikka se on vain yksi niistä haasteista, joita nyky-Venäjällä on edessään, he huomauttavat.
Kiinan voimistuvan geopoliittisen aseman lisäksi myös Venäjän omat talousvaikeudet ja kansalaisten kasvava tyytymättömyys maansa johtajia kohtaan ovat heidän mukaansa teemoja, joista venäläiset poliitikot ja tutkijat mieluiten vaikenevat.
