Ennakkoäänestys kuntavaaleissa päättyi tiistaina. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

”Tämä ajaisi Annika Saarikon vaihtopörssiin”

Kansanedustajan mielestä keskustan murskatappio johtaisi puolueen jättämään vasemmistohallituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kommentoi Helsingin Sanomain kuntavaaligallupia sivuillaan. Heinosen omalle puolueelle mitattu 19,6 prosentin kannatus on hänen mielestään ”upea”.

– Pääministeri Sanna Marinin johtamat demarit olisivat kokemassa näin karvaan vaalitappion suurten odotusten jälkeen, Timo Heinonen toteaa.

PS:n historiallisen suuri kuntavaalikannatus tarkoittaisi hänen mukaansa, että monessa aiemmin keskustajohtoisessa kunnassa isännänääni vaihtuisi.

– Tämä varmasti ajaisi keskustan nykyisen puheenjohtajan Annika Saarikon vaihtopörssiin. Nyt ennustetut luvut 12,7 prosenttia tarkoittaisi nimittäin keskustalle lähes viiden prosenttiyksikön murskatappiota. Sen jälkeen olisi varmasti selvää, että keskusta jättäisi vasemmistohallituksen ja vaihtaisi myös puheenjohtajaa, Heinonen kirjoittaa.

Hän kysyy, voisiko aiemmin yli 20 prosentin kannatuslukuja takonut Juha Sipilä palata johtoon vai yrittäisikö puolue nousta kanveesista Antti Kaikkosen tai Antti Kurvisen johdolla.

–  Myös Matti Vanhasen paluusta keskustan puheenjohtajaksi jotkut keskustan kansanedustajat viime viikolla puhuivat. Selvänä kuitenkin pidettiin, että alle 15 prosentin kuntavaalikannatus merkitsisi Saarikon puheenjohtajakauden päätöstä.

Heinonen huomauttaa, että myös vihreiden 11,1 prosentin kannatus tarkoittaisi laskua vuoden 2017 kannatuksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)