Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo odottaa lasta. Ohisalo kertoi asiasta keskiviikkoaamuna pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Ohisalo kertoi, että hän aikoo hakea jatkokautta puolueen puheenjohtajana syyskuussa pidettävässä puoluekokouksessa. Mikäli hänet valitaan puolueen puheenjohtajaksi jatkokaudelle, valitaan hänelle tuuraaja kevään ajaksi.
Töistä hän jäisi pois marraskuussa. Sisäministerin tuuraajasta päättäisi vihreiden puoluevaltuuskunta, puolueen puheenjohtajan tuuraajasta vihreiden puoluehallitus.
Ohisalo on toiminut vihreiden puheenjohtajana vuodesta 2019. Hän kertoi, että vihreiden kuntavaalitappiota on pohdittu puolueen sisällä paljon. Ohisalon mukaan asiasta on käyty sisäisesti ”hyvin rehellistä keskustelua”.
– Vihreiden kannatus on mennyt tyylillä kaksi askelta eteen ja yksi askel taakse, Ohisalo sanoi.
Ohisalo toivoo, että vihreiden äänestäjien luottamus onnistutaan saamaan takaisin. Epäonnistumisen syiksi hän mainitsee pandemiatilanteen, kuntavaalien siirron ja yleisen pettymyksen hallitukseen, joka on kanavoitunut juuri vihreisiin.