Poliisiylijohtajan mukaan hallitus haluaa turvata poliisin operatiivisen toimintakyvyn myös ensi vuonna. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisi saa sittenkin rahansa, lisäbudjetissa 30 miljoonaa euroa

Annika Saarikko aikoo esittää lisärahoitusta, jotta poliisin toimintakyky saadaan turvattua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo käyneensä tänään rakentavan keskustelun poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen kanssa.

– Poliisin resurssit turvataan, esitän lisätalousarviossa 30 miljoonaa euroa poliisille, Annika Saarikko kirjoittaa Twitterissä.

Valtiovarainministeri kertoo, että samalla käynnistetään selvitystyö poliisien määrärahoista ja menotarpeista yhdessä sisäministeriön ja poliisin kanssa.

Kolehmaisen mukaan hallitus haluaa turvata poliisin operatiivisen toimintakyvyn myös ensi vuonna.

– Tämä on merkittävä päätös poliisin toimintakyvyn kannalta, Kolehmainen kirjoittaa.

Kolehmainen ehti jo ilmoittaa alkuviikosta, että poliisi on pakotettu käynnistämään yt-neuvottelut ja ensi vuonna poliisin henkilöstömäärä laskee 200-250 henkilötyövuodella.

Lisärahoitus myönnetään tänä vuonna hallituksen neljännessä lisäbudjetissa.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) toteaa, että kuten sisäministeriö on tuonut johdonmukaisesti esille, poliisi tarvitsee lisämäärärahaa.

– On erinomaista, että valtiovarainministeriö on rahat luvannut löytää, Ohisalo kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)