Jussi Sane. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomalaisen asiantuntijan lausunnot koronasta – joko se viimein loppuisi

Jussi Sane on povaillut epidemian loppua jo ensimmäisistä virusuutisista alkaen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman terveysjärjestö WHO:n terveysturvallisuusasiantuntijana ja THL:n johtavana asiantuntijana toiminut infektioepidemiologian dosentti Jussi Sane on ollut usein julkisuudessa kommentoimassa koronapandemiaa.

Twitteristi Okko Ojala on koonnut yhteen eräitä Jussi Sanen kahden vuoden aikaisia lausuntoja koronasta ja sen päättymisestä. Ojalan mielestä epidemiologin arviot ovat olleet kerta toisensa jälkeen aivan liian optimistisia.

* 22. tammikuuta 2020 Jussi Sane totesi, että ”tällä hetkellä riskiarvio on sellainen, että Kiinaan tai Aasiaan matkustavan kannalta riski tartunnan saamiseen on pieni. Samoin riski sille, että virus leviäisi Suomeen etenkin epidemiana”.

* 18. maaliskuuta 2020 Jussi Sane sanoi, että epidemia voi jatkua kesään (2020) asti.

* 10. huhtikuuta 2021 Jussi Sane totesi, että ”toiveikkuuteen on perusteita. Pandemiat ovat yleensä kestäneet vuoden tai puolitoista”.

* 20. heinäkuuta 2021 Jussi Sane arvioi, että Euroopassa hiipumisen suuntaan ollaan menossa ”kolmen-kuuden kuukauden sisällä”. Hän arveli, että vuosi 2022 tulee olemaan jo suhteellisen normaali. (videon kohta 4:55)

* Nyt 6. tammikuuta 2022 Jussi Sane kirjoittaa blogissaan, että ”pandemia päättyy pian, on jo todennäköisesti päättynyt joissain maissa. Jos siis annamme sen päättyä”.

* 25. tammikuuta 2022 Jussi Sane sanoo, että vakavan taudin riski, sairaalahoito ja kuolemat ovat merkittävästi vähentyneet, joka tarkoittaa pandemian päättymistä. Pandemia hänen mukaansa jatkuu niin kauan kuin ihmiset uskovat siihen.

* 27. tammikuuta 2022 Jussi Sane katsoi Ylen otsikon mukaan, että ”asiantuntijan mukaan olemme koronapandemian loppuvaiheilla, mutta sinänsä korona ei koskaan lopu”.

* Niin ikään tuoreessa lausunnossaan Jussi Sane toteaa 27. tammikuuta 2022, että ”uusia infektioita tullaan toki saamaan, ne ovat sitten aina lievempiä”.

– Kyse on siitä, että tässä pikku hiljaa pandemian aikana rokotusten ja infektioiden kautta koko ajan immuniteetti kasvaa väestössä, ja sen takia myös sitten keskimäärin tautitaakka vähenee ajan mittaan. Tämä vaikuttaa siihen, että pikku hiljaa kuorma laskee, Jussi Sane sanoi MTV:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)