Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut yhteen maan perinteisesti riitaisat poliittiset leirit.
Ottawan yliopiston Ukraina-ohjelman johtaja Dominique Arel arvioi myös aiemmin Venäjä-mielisten tahojen siirtyneen vahvasti yhteisen puolustustaistelun tueksi.
Euroskeptinen ja venäläisvähemmistön asiaa painottanut OPZZh-puolue tiedotti maaliskuun alussa jakavansa koko kansan järkytyksen ”petollisesta hyökkäyksestä suvereenille alueellemme” ja tukevansa yhtenäisyyttä voiton saavuttamiseksi.
– Vaadimme Venäjää lopettamaan rauhanomaisten kaupunkien pommittamisen ja kansan massamurhaamisen, puolueen kansanedustaja ja entinen ministeri Juri Boiko sanoi 7. maaliskuuta.
Ukrainan rikkaimpiin henkilöihin lukeutuva Viktor Pintšuk sanoi pitävänsä Venäjän presidentti Vladimir Putinia hyökkääjänä ja sotarikollisena ”kuten muukin sivistynyt maailma”. Hän luonnehti Venäjän hyökkäystä kansanmurhaksi.
Viktor Pintšuk oli vuonna 2016 kehottanut Ukrainaa tekemään Venäjän kanssa kompromissin Krimin niemimaasta ja hylkäämään tilapäisesti suunnitelmat EU- ja Nato-jäsenyydestä.
Vastaavia kannanottoja on kuultu myös Rinat Ah’metovilta, Dmytro Firtašalta ja muilta liike-elämän johtajilta.
Alueiden puolueen entinen voimahahmo ja Harkovan ex-kuvernööri Mykhailo Dobkin tunnettiin vuonna 2014 järjestetystä ”ukrainalaisesta rintamasta”, joka oli vastustanut länsimielistä Maidanin kansanliikettä.
Dobkin painotti sodan alkamisen jälkeen tukeaan Ukrainan asevoimille ja kansan yhteiselle taistelulle Venäjän hyökkäystä vastaan.
Mykhailo Dobkin, former Party of Regions stalwart, former governor of Kharkiv, who organized an anti-Maidan “Ukrainian Front” in February 2014: “I am proud of the Ukrainian Army. And our people. Everything will be Ukraine!” (February 27) 7/7
— Dominique Arel (@darelasn) March 10, 2022