Olen useaan otteeseen miettinyt kulunutta koronavuotta ja mielessäni nimennyt sen odottamisen vuodeksi.
Viime keväänä kaikki odottivat liikkumiseen, kokoontumiseen ja yrittäjien elinkeinon harjoittamiseen liittyvien rajoitusten poistamista.
Vuotta myöhemmin odotamme hetkeä, jolloin vailla pelkoa viruksen tartuttamisesta saamme kohdata perheenjäseniämme, lapsiamme, vanhempiamme, isovanhempiamme, lastenlapsiamme, ystäviämme ja työkavereitamme.
Vuoden mittaan lomautetut ovat odottaneet normaaliin päiväjärjestykseen siirtymistä ja pääsyä takaisin töihin. Työttömiksi joutuneet odottavat uusia töitä. He, joilla työtä piisaa, odottavat päivää, jolloin voivat mennä työpaikalle ilman pelkoa viruksen tarttumisesta tai tartuttamisesta.
Olemme odottaneet ravintoloiden aukeamista ja nyt odotamme, että ne saisivat olla auki pidempään. Odotamme teattereiden, museoiden ja näyttelyiden aukeamista ja kulttuuri- ja urheilutapahtumien vapautumista rajoituksista. Odotamme sisäliikuntapaikkojen avautumista. Odotamme vapaata matkustamista kotimaassa ja ulkomaille.
Enemmän ja vähemmän kärsivällisesti olemme myös odottaneet virukseen tehoavien rokotteiden kehittämistä, niiden markkinoille tuloa ja sen myötä itse rokotuksia rokotekattavuuden ja laumasuojan aikaan saamiseksi.
Odotamme, että elämän ilo voittaa.
***
Edelleen jatkuvan odottamisen aikana olen pohtinut, ketkä ovat reilun vuoden aikana eniten kärsineet pandemiasta ja sen torjumiseksi tehdyistä päätöksistä ja rajoituksista.
Niitä on moniakin ryhmiä: vanhukset, sairaat, yrittäjät, lomautetut, työttömät, koronataistelun etulinjassa työtään tekevät hoitoalan ammattilaiset, työnsä luonteen vuoksi etätyötä tekevät työntekijät tai vastaavasti läsnätyötä tekemään joutuneet työntekijät, opiskelijat ja koululaiset, lapset, yksinäiset…
Edellä oleva luettelo ei varmastikaan ole täydellinen eikä millään ryhmällä ole ollut kovin helppoa. Jokainen on elänyt korona-aikaa omista lähtökohdistaan.
Pohdinnassani olen päätynyt siihen, että koronataistelun suurin kärsijäjoukko on loppujen lopuksi nuoret – ovatpa he sitten koululaisia, opiskelijoita, työelämässä tai sen ulkopuolella olevia.
Meistä jokinen on joskus ollut nuori, vaikka vanhemmiten kaikki siihen liittyvä hupi, hauskuus ja hulluuskin joskus tuppaavat unohtumaan. Nuoruuteen kuuluu asioiden kokeminen aivan ensimmäistä kertaa, jopa ainutkertaisesti. Nuori haluaa juhlia ripillepääsyä, täysi-ikäisyyttä, ylioppilaaksi valmistumista ja tutkintoja. Nuori haluaa opiskella, matkustaa ja kokea ylipäätään kaikenlaista uutta. Nuorille uudet ihmiset, sosiaaliset kontaktit ja yhdessä oleminen ovat tärkeitä. Nuorena kohdataan elämänkumppani, rakastutaan, perustetaan perhe ja haaveillaan kaikesta yhteiseen tulevaisuuteen liittyvästä.
Nuorena otetaan usein vähän riskejäkin, ja jos nuorena ei lainkaan mokaa, ei vanhana tiedä, mistä on ehkä jäänyt paitsi. Nuoruuden hulluus on luvallista, jopa suotavaa.
Nuoruuden elämänvaiheessa yksi vuosi tuntuu todella pitkältä ajalta, kun taas meille kuusikymppisille puolestaan yksi vuosi tuntuu todella lyhyeltä. Nuoret katsovat ja arvioivat aikaa eteenpäin, kun taas me vanhemmat taaksepäin. Vanhempien kokemus elämästä luo myös kärsivällisyyttä, jollaista kiihkeässä nuoruudessa ei rehellisyyden nimissä voi odottaa.
Jonkun verran on käyty jo keskustelua siitä, miten koronavuosi on vaikuttanut nuoriin. Vaikutukset ovat moninaisia; ne tuntuvat tässä ja nyt ja heijastuvat osalla myös pitkälle tulevaisuuteen. Yksinäisyys, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat on muun muassa mainittu. Toki moni on myös pärjännyt hyvin.
Koronavuosi on vaikeuttanut monen koulunkäyntiä ja opiskelua, kun on siirrytty osittain tai kokonaan etäopiskeluun. Joillekin se on ollut helpompaa, joillekin vaikeampaa. Kaikilla perheillä ei ole kotona yhtäläisiä mahdollisuuksia tukea koululaista tai opiskelijaa etäopiskelussa. Tämä saattaa johtaa eriarvoistumiseen.
Ammattiin tai tutkintoon valmistautuminen on saattanut monella viivästyä ja huolestuttavan moni on esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksessa jättänyt koko koulunkäynnin. Läheskään kaikki eivät ole saaneet kesätöitä. Moni opiskelija on jäänyt ilman mahdollisuutta lisäansioihin, millä puolestaan voi olla kielteinen vaikutus nuoren taloudelliseen tilanteeseen.
***
Puhumme koronan takia paljon terveydenhuoltoamme ja sairaanhoitoa uhkaavasta korjausvelasta. Pitäisi keskustella myös koronan synnyttämästä korjausvelasta nuorille, joilla ei eri syistä ole ollut mahdollisuutta normaaliin nuoren elämään. Vaikka nuoret eivät ole kuuluneet koronan terveydellisiin riskiryhmiin, he ovat luopuneet monesta taatakseen vanhempien ihmisten turvallisuutta.
Meidän pitäisi maksaa tämä velka jollakin tavoin tämän päivän nuorille. Voisiko se olla esimerkiksi, että me – hyvin usein itsekkääksikin haukuttu varttuneempi ikäluokka -maksamme velan takaisin toimimalla päättäväisesti ja vastuullisesti ilmastoasioissa?
Monella on ollut vaikeaa korona-aikana eri syistä. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi loukkaantua siitä, jos haluamme maksaa jotain takaisin varsinkin nuorille. Nuoruus ei odota, mutta nuorissa on tulevaisuus. Tulevina veronmaksajina ja tulevaisuuden työntekijöinä myös meidän varttuneempien tulevaisuus.
