Venäjän puolustusministeriö julkaisi lauantaina videon hypersonisen Kinzhal-ohjuksen iskusta, jonka sanottiin kohdistuneen Ukrainan länsiosissa sijaitsevaan ohjusvarastoon.
Kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun modernia asejärjestelmää on käytetty taistelutilanteessa. Alustavissa arvioissa hyökkäystä pidettiin osoituksena Ukrainan ilmavoimien ja ilmatorjunnan toimintakyvystä. Kinzhal laukaistiin MiG-31-hävittäjän kyydistä sen kantomatkan pidentämiseksi. Lentokone pystyi näin pysyttelemään kaukana kohteestaan.
Hypersoninen asejärjestelmä pystyy väistämään ohjuspuolustusta tehokkaammin kuin risteilyohjukset, joita Ukraina on pystynyt torjumaan viime viikkoina.
Ministeriön mukaan kohteena oli maanalainen varasto Ivano-Frankivskin alueella. Delyatynin sotilastukikohta sijaitsee lähellä Romanian ja Unkarin rajaa.
Asiantuntijat ovat nostaneet esiin julkaistun videon ja virallisen kertomuksen sisältämiä epäilyttäviä piirteitä. Drive-sivuston mukaan kohteeseen sopivaa laitosta ei ole löydetty kaupallisten satelliittikuvien perusteella Ukrainan länsiosista. Rakennukset muistuttavat suurta varastoaluetta tai maatilan latoa.
Isku ei aiheuttanut yhtäkään toissijaista räjähdystä, joita olisi pitänyt syntyä räjähteitä ja rakettipolttoainetta sijaitsevan kohteen tuhoamisesta.
Ministeriön julkaisema video oli kuvattu Orlan-10-lennokilla väitetyn kohteen yläpuolella. On epäselvää, kuinka lennokki olisi pystynyt kaartelemaan alueella, jos ilmatorjunnan välttäminen edellytti Kinzhalin kaltaisen hypersonisen aseen käyttöä.
Planet Labs -yhtiön satelliittikuvien perusteella isku olisi tapahtunut todellisuudessa Itä-Ukrainan raskaasti pommitetulla maaseudulla ehkä yli viikko sitten. Videolla näkyy maatilan rakennuksia ja mahdollisesti kana-aitaus.
Asiantuntijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että Venäjä olisi käyttänyt Kinzhalia Ukrainan itäosissa tehtyyn iskuun. On mahdollista, että kyseessä oli perinteinen Iskander-M-ohjus. Puheet huippumodernin Kinzhalin käytöstä olisivat tällöin olleet Naton suuntaan lähetetty viesti tai varoitus.
Venäjän puolustusministeriö ilmoitti sunnuntaina tuhonneensa Ukrainan eteläosissa sijaitsevan polttoainevarikon toisella Kinzhal-ohjuksella. BBC:n mukaan väitettä ei ole voitu toistaiseksi vahvistaa.
▫️Destruction of a weapons depot of the Armed Forces of Ukraine by high-precision missile weapons strike. We can see the exact hit of an underground hangar with weapons and ammunition. pic.twitter.com/sKTF46Tdb0
— Минобороны России (@mod_russia) March 19, 2022
Big update on our story. Our suspicions were correct. This 'missile warehouse' in Western Ukraine was actually a farm in far Eastern Ukraine. The target was destroyed at least a week ago. Entire area has been shelled. We have satellite imagery to prove ithttps://t.co/9zXxqiJewa
— Tyler Rogoway (@Aviation_Intel) March 19, 2022