Venäjän joukkojen arveltiin käynnistävän odotetun suurhyökkäyksen itäisessä Ukrainassa jo viime viikon lopulla. Tämän viikon alussa kerrottiin, että hyökkäys on viimein alkanut. Tätä ovat tukeneet myös Kremlin eiliset lausunnot ”sodan uudesta vaiheesta”. Tuoreiden ukrainalaistietojen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei suurta hyökkäysoperaatiota ole saatu vieläkään kunnolla liikkeelle.
– Näyttää siltä, että ilmoitukset Donbasin suuresta taistelusta puolitoista vuorokautta sitten saattoivat olla ennenaikaisia, St. Andrewsin yliopiston strategian professori Phillips O’Brien arvioi Twitterissä.
Hän jatkaa, että Venäjällä on yhä vaikeuksia saada tarpeeksi joukkoja taistelukentälle. Jopa Venäjän tulenkäyttö näyttää vähentyneen edellisestä yöstä.
Venäjällä on jo aiemmin arvioitu olevan vakavia vaikeuksia saada riittävästi joukkoja Itä-Ukrainan rintamalle. Asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa siihen, että hyökkäjä on siirtänyt itään pohjoisessa Ukrainassa sodan alkuvaiheessa kovia tappioita kärsineitä yksiköitä, joiden vahvuutta, taistelutahtoa ja -kykyä on epäilty.
– Venäjän maahyökkäyksiä näkyy olleen muutama, mutta ei minkäänlaista koordinoitua massahyökkäystä, professori toteaa.
Phillips O’Brien viittaa tästä löytyvään Ukrainan asevoimien pääesikunnan keskiviikon tilannekatsaukseen.
Siinä kerrotaan muun muassa, että Venäjä on tulittanut ukrainalaisten asemia Itä-Ukrainan Donetskin ja Tavriyan suunnalla ja yrittänyt etsiä heikkoja kohtia Ukrainan linjoissa.
Katsauksessa mainitaan myös esimerkiksi hyökkääjän yritys vallata Rubizhne ja Severodonetsk rynnäköillä. Niiden kerrotaan päättyneen noin 130 haavoittuneen venäläisen viemiseen sairaalaan Novojadariin. Tarkkaa uhrilukua ei ukrainalaisten mukaan tiedetä.
Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueilla on viimeisen vuorokauden aikana torjuttu ukrainalaisten mukaan kymmenen venäläisten hyökkäystä. Ukraina kertoo tuhonneensa 12 tankkia, 28 panssariajoneuvoa, kaksi panssaroiduilla ajoneuvoilla liikkunutta yksikköä ja yhden tykin. Ukrainan ilmavoimien sanotaan tuhonneen yhden venäläislentokoneen, yhden helikopterin, kuusi lennokkia ja yhden risteilyohjuksen. Ukraina kertoo Venäjän joutuneen vetämään yhden pataljoonan taisteluosaston pois taistelusta kovien tappioiden vuoksi.
Venäjän pääasiallinen kohde on Ukrainan mukaan yhä Mariupol ja tavoite viimeisten puolustajien päihittäminen Azovstalin tehdasalueella.
Ukraina arvioi hyökkääjän pyrkivän tulevaisuudessa etenemään Hersonin alueen rajalle.
Here is a pic of the English translation. Seems like a few Russian ground attacks, but nothing like a coordinated mass campaign. Indeed one of the Russian Donbas attacks seems to have ended up with 130 wounded ending up in hospital. Some evidence that they jumped off too early pic.twitter.com/3CBgb7ryKY
— Phillips P. OBrien (@PhillipsPOBrien) April 20, 2022