Huoltovarmuuskeskus (HVK) on päättänyt perustaa Suomen ensimmäisen polttoturpeen varmuusvaraston. Varastoinnilla varaudutaan tulevien lämmityskausien mahdolliseen polttoaineniukkuuteen.
Kyse on ylimenokauden varastoinnista, sillä pitkällä aikavälillä turpeesta on tavoite energiantuotannossa luopua ja siirtyä päästöttömiin energiantuotannon vaihtoehtoihin.
Varmuusvaraston perustaminen on osa hallituksen varautumisen ministerityöryhmän 7.4.2022 tekemää linjausta, jolla vahvistetaan omavaraisuutta ja varmistetaan huoltovarmuutta tilapäisin toimenpitein.
Polttoturpeen varmuusvarastoinnista on solmittu sopimus Vapo Oy:n kanssa, ja se toteutetaan huoltovarmuusrahaston varoin. Kyseessä on strateginen hankinta poikkeusoloihin varautumiseksi, ja hankintamenettely on toteutettu sen mukaisesti.
Tämän huoltovarmuusrahaston varoilla toteutettavan hankinnan lisäksi HVK hankkii energiaturvetta myös työ- ja elinkeinoministeriön antamana erityistehtävänä.
Näiden hankintojen yhteismäärä vastaa noin 20–30 prosenttia arvioidusta seuraavan lämmityskauden energiaturpeen tarpeesta.
Huoltovarmuuskeskus on käynnistänyt polttoturpeen varmuusvarastoinnin lämpöhuollon turvaamiseksi vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. #turve #huoltovarmuus #varautuminen #lämmöntuotantohttps://t.co/ozg9auazSX
— Huoltovarmuuskeskus (HVK) (@HVK_uutiset) June 15, 2022