Helsingin Sanomien mukaan yösähköä käyttämällä on mahdollista pienentää kotitalouden sähkölaskua, mikäli kuluttajan sähkösopimuksessa on eritelty hinta yösähkölle.
Energiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Riina Heinimäki kertoo HS:lle, että kotitalouksien kannattaa miettiä itselleen sopivin hinnoitteluvaihtoehto oman kulutuksensa ja saatavilla olevien teknisten ratkaisujen perusteella. Asumismukavuudesta ei kuitenkaan kannata karsia.
– Esimerkkejä kotitalouksien suhteellisen helposti ohjattavista kuormista on vaikkapa varaava tilojen tai veden lämmitys tai sähköauton lataus, Heinimäki sanoo.
Myös kokonaan tuntihinnoiteltu sähkö voi olla joissain tapauksissa kannattava vaihtoehto.
– Yösähkö tai vielä dynaamisempi, tuntihinnoiteltu tuote on silloin hyvä vaihtoehto, kun asiakkaalla on sellaista kulutusta, jota on asumismukavuuden kärsimättä helppo ajoittaa halvan hinnan mukaan ja teknisiä ratkaisuja tehdä tämä ohjaus automaattisesti ilman vaivaa, Heinimäki toteaa.
– Jos asunnon lämmitysratkaisu on esimerkiksi kokonaan varaava, yösähkö voi olla varsin kannattava vaihtoehto.