Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Teemu Pauha ja FT, Helsingin yliopiston tutkimuskoordinaattori Johanna Konttori ovat toimittaneet teoksen suomalaisista muslimeista.
Ylipäätään Suomessa islamiin ja muslimeihin liittyvä tutkimus on lisääntynyt 2000-luvulla. Suomessa on eri näkemyksiä siitä, voiko ihminen olla sekä suomalainen että muslimi. Monien mielestä voi, mutta yhtä lailla on käsityksiä, joiden mukaan islamin ja suomalaisuuden yhdistäminen on hankalaa.
Määrästä vain arvio
Muslimien määrä Suomessa on aihe, joka herättää voimakkaita tunteita ja esimerkiksi islamisaatioon liittyviä pelkoja.
Suomeen muodostui pysyvä muslimivähemmistö 1800-luvun loppupuolella, kun sunnalaisia tataareita muutti maahan Venäjältä. Tataarit olivat pitkään Suomen ainoa varsinainen muslimiyhteisö, ja ne olivat ainoita rekisteröityjä islamilaisia yhdyskuntia vuoteen 1987 saakka.
Muslimien määrä Suomessa alkoi kasvaa voimakkaasti 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, kun Suomi vastaanotti pakolaisryhmiä ensin Somaliasta ja myöhemmin muista muslimienemmistöisistä maista.
Kysymykseen paljonko Suomessa on muslimeja voi antaa hyvin monenlaisia vastauksia. Ainoa käytettävissä oleva tarkka luku on rekisteröityjen islamilaisten yhdyskuntien jäsenmäärä, joka vuoden 2021 alussa oli 19 347. Tosin vain harva islamin harjoittaja on jäsenenä islamilaisessa yhdyskunnassa. Alhainen järjestäytymisaste on tyypillistä maahanmuuttajaenemmistöisille uskonnollisille yhteisöille.
Pauhan ja Konttorin teoksessa muslimeja arvioidaan olevan Suomessa 120 000–130 000 henkilöä, joten määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana ja jatkaa edelleen kasvuaan.
Suurmoskeijasta iso kysymys
Suomi eroaa monista Euroopan maista siinä, ettei maan pääkaupungissa ole suurta moskeijarakennusta. Helsingissä on tosin lukuisia moskeijoita tai rukoushuoneita, mutta ne toimivat esimerkiksi kerrostalohuoneistoissa.
Suomessa on kaksi varsinaisesti moskeijaksi rakennettua tilaa. Ensimmäinen on tataarien 1940-luvulla Järvenpäähän rakennuttama puinen moskeija. Toinen sijaitsee tataarien Helsingissä sijaitsevassa Islam-talossa.
2010-luvun alussa Helsinkiin kaavailtiin suurmoskeijaksikin nimitettyä rakennusta. Hankkeen taustalla olivat Suomen Muslimiliitto ry, Suomen Musliminaiset ry sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry. Projekti kiinnosti mediaa ja se herätti hyvin laajaa yhteiskunnallista keskustelua poliitikkoja myöten.
Todellisuudessa hanke ei saanut edes kaikkien muslimiyhteisöjen varauksetonta tukea. Huomattavin ongelma oli erittäin kalliin rakennuksen rahoitus, sitä tosin oli tulossa pääosin ulkomailta. Keskustelussa rahoituksen epäiltiin tuovan mukanaan ulkomaisia vaikutteita ja käytännössä pelkona oli suomalaisten muslimien radikalisoituminen.
Suurmoskeijan herättämästä kiinnostuksesta kertoo paljon, että Helsingin Sanomat nosti moskeijan rahoitukseen liittyvän kysymyksen kuntavaalikoneensa ykköskysymykseksi vuonna 2017. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hylkäsi hakemuksen joulukuussa 2017.
Huiveista puhetta
Moni musliminainen peittää päänsä huivilla vakaumuksensa merkiksi. Musliminaisten pukeutuminen on aiheuttanut erilaisia kiistoja ja keskusteluja ympäri maailmaa, myös muslimienemmistöisissä maissa. Huiville on annettu erilaisia merkityksiä, ja sen käyttäminen on saatettu joko kieltää tai tehdä pakolliseksi. Huivi muuttuu helposti islamin symboliksi, ja sille luodaan merkityksiä ulkoapäin.
Suomessa huivi- ja huntukeskustelu on ollut selvästi vähäisempää kuin monissa muissa Euroopan maissa. Vuosien 2013 ja 2014 aikana Suomessa käytiin kohtalaisen laajaa keskustelua uskonnollisten asusteiden kuulumisesta työasuun. Vaikka laki ei rajoita uskonnollista pukeutumista töissä, siihen voidaan silti puuttua.
Useilla aloilla on käytössä tietty työasu tai määräyksiä tietynlaisista vaatteista turvallisuuden ja hygienian takia. Esimerkiksi koneiden lähellä työskentely voi olla vaarallista löysissä vaatteissa, tai kangas voi olla epähygieeninen.
Keväällä 2014 Helsingin käräjäoikeudessa oli käsiteltävänä tapaus, jossa vaateliikkeessä työskennellyttä kiireapulaista oli kielletty käyttämästä huivia, koska se ei vastannut yhtiön brändiä. Tämä tapaus tuomittiin uskonnolliseksi syrjinnäksi, koska huivin kieltämiseen ei ollut työhön liittyviä perusteita.
Ja uintivuoroista
Tarjotakseen muslimitytöille mahdollisuuden uimaopetukseen joidenkin kaupunkien liikuntatoimet ovat järjestäneet 2000-luvulta alkaen sekä uintivuoroja että uimaopetusta vain naisille. Vuorot ja uimakoulut ovat olleet suosittuja ja erillisiä naisten uintivuoroja tai ryhmiä on ainakin suurimmissa kaupungeissa.
Erillisten vesiliikuntavuorojen järjestämisessä naisille haasteeksi on usein muodostunut muun väestön kielteinen asenne naisten omia uintivuoroja kohtaan. Naisten vuoroista on käyty kiivasta nettikeskustelua.
Vuorojen on nähty syrjivän joko miehiä tai muuta väestöä yleensä, ja niistä on tehty kanteluja tasa-arvovaltuutetulle ja apulaisoikeusasiamiehelle.
Teemu Pauha & Johanna Konttori (toim.). Suomalaiset muslimit. 263 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
