Maapallo pyörähti 29. kesäkuuta täysin akselinsa ympäri 1,59 millisekuntia alle 24 tunnissa. Tämä oli tutkijoiden mukaan maapallon mittaushistorian lyhyin päivä. Asiasta uutisoi brittilehti The Independent.
Planeetan pyörimisen on mitattu nopeutuvan koko ajan. Vuonna 2020 maapallo koki lyhyimmän kuukautensa sitten vuoden 1960. Myös seuraavan vuoden aikana pyöriminen oli aiempaa nopeampaa, vaikka ennätykset eivät rikkoutuneetkaan.
Ennätys oli lähellä rikkoutua uudelleen heinäkuun lopussa. Kuun 26. päivä kesti 1,50 millisekuntia alle 24 tuntia.
Tutkijat ovat epävarmoja päivien lyhenemisen syistä. Spekuloituja syitä ovat ytimen sisä- tai ulkokerroksissa tapahtuvat prosessit, valtameret, vuorovedet tai jopa ilmastonmuutos.
Mikäli pyöriminen nopeutuu edelleen, se voi johtaa negatiiviseen karkaussekuntiin, jotta maapallon Aurinkoa kiertävä nopeus pysyy yhdenmukaisena atomikellojen mittauksen kanssa.
Negatiivisen karkaussekuntin varoitetaan kuitenkin aiheuttavan ongelmia IT-alalla. Muun muassa Facebookin taustayhtiö Meta sanoo sen voivan kaataa ohjelmia, korruptoida tietoja tai olevan muuten tuhoisa ajastimiin ja ajoittimiin perustuville ohjelmistoille.