Ruotsin Helsingin-suurlähettiläs Anders Ahnlid katsoo ulos Helsingin Kauppatorin laidalla sijaitsevan komean lähetystörakennuksen ikkunasta. Eteläsataman laiturissa on Hamina-luokan ohjusvene, taustalla siintää Suomenlinnan siluetti.
– Suomen ja Ruotsin suhde on mielestäni tällä hetkellä läheisempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1809, ja puolustusyhteistyö on sen ytimessä, suurlähettiläs sanoo Verkkouutisille ja Nykypäivälle.
Yhteistyö on hänen mukaansa edennyt nopeammin ja kitkattomammin kuin juuri kukaan uskalsi odottaa.
– Ruotsin puolustusyhteistyö Suomen kanssa on merkittävästi tiiviimpää kuin minkään muun kumppanimaamme kanssa. Tulokset puhuvat puolestaan.
Vielä kymmenen vuotta sitten ajatus tiiviistä ja laaja-alaisesta puolustusyhteistyöstä Suomen ja Ruotsin välillä olisi tuntunut perin etäiseltä.
Kylmän sodan päätyttyä Ruotsi oli luopunut alueellisesta puolustuksesta ja siirtänyt voimavarojensa painopisteen kansainväliseen kriisinhallintaan. Ei enää koskaan sotaa Euroopassa, Tukholmassa ajateltiin. Itämeren oli määrä olla rauhan meri.
Kesällä 2007 valtiovarainministeri Anders Borg lupasi kansalaisille miljardien kruunujen veronkevennyksiä, joiden rahoittamiseksi jo ennestään kutistuneita puolustusmenoja leikattiin jälleen miljardeilla kruunuilla. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta, ja osana säästöohjelmaa maa vetäytyi yhdessä Suomen kanssa käynnistämästään AMOS-kranaatinheitinhankkeesta sekä yhteisestä torpedo- ja miinasensoriprojektista.
Suomessa Ruotsin yllättävä irtautuminen yhteisistä hankkeista herätti ärtymystä. Läntisen naapurimaan puolustuskyvyn jatkuva heikentyminen oli Suomen näkökulmasta huono uutinen sinänsä.
Onko Ruotsi ulkoistamassa puolustuksensa Suomelle, jotkut kysyivät.
Signaali ja sokki
Venäjän ja Georgian elokuussa 2008 käymä sota, jonka seurauksena Venäjä edelleen miehittää Georgialle kuuluvia alueita, ei jäänyt Ruotsissa huomiotta. Se antoi impulssin välillä jäädytettynä olleen sodanajan suunnittelun uudelleenaktivointiin, mutta muut konkreettiset vaikutukset jäivät vähäisiksi.
Ruotsin puolustustutkimuslaitoksen (FOI) tutkimusjohtajan Niklas Granholmin mukaan Georgian sota oli Ruotsille varhainen varoitussignaali, mutta Venäjän kuusi vuotta myöhemmin toteuttama Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan sota täydellinen sokki.
Yksityishenkilönä Nykypäivälle ja Verkkouutisille puhuva Granholm luonnehtii presidentti Vladimir Putinin Venäjää tyytymättömäksi valtioksi, joka ei epäröi rikkoa kansainvälisen yhteisön sääntöjä päämääriensä saavuttamiseksi.
– Kreml haluaa rakentaa Venäjän rajoille uuden puskurivyöhykkeen, cordon sanitairen, jonka piiriin kuuluvien valtioiden tulisi alistaa omat turvallisuusratkaisunsa Kremlin hyväksyttäviksi, hän sanoo.
Pyrkimyksiään Venäjä edistää uuden keinoin, joita kutsutaan venäläisessä kielenkäytössä uuden sukupolven sodankäynniksi. Käsite kattaa laajan ja joustavasti sovellettavan vaikuttamistoimien kirjon diplomatiasta ja viestinnästä tietoverkkohyökkäyksiin, poliittisiin salamurhiin ja täysimittaiseen sotaan.
Sota on Kremlin näkökulmasta jo käynnissä, ja sen rintamalinja ulottuu halki Euroopan Barentsinmereltä Välimerelle. Suomi ja Ruotsi sijoittuvat Kremlin silmissä yksiselitteisesti linjan länsipuolelle, vastustajien joukkoon.
Arktinen alue, Pohjois-Atlantti ja Itämeren alue muodostavat Granholmin mukaan yhtenäisen strategisen tilan. Taustalla vaikuttaa muun muassa aseteknologian kehitys. Jos alueella syntyisi konflikti, mikään sen piirissä olevista valtioista ei voisi jättäytyä sen ulkopuolelle.
Sotilaallisesti liittoutumattomien Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön sotilasstrategisia perusteita hän pitää vallitsevassa asetelmassa kiistattomina.
Äläkä luota vieraaseen apuun
Kreivi Augustin Ehrensvärdin (1710-1772) Suomenlinnan Kuninkaanportin kupeeseen hakkauttamasta kehotuksesta on esitetty vuosien saatossa monenlaisia tulkintoja. Kun hänen viestinsä avainsanaa pysähtyy miettimään, sen avainsanaksi nousee vääjäämättä luottamus.
– Muodollisen valtiosopimuksen allekirjoituksia enemmän merkitsee viime kädessä se, että tunnemme toisemme ja luotamme toisiimme ratkaisevalla hetkellä, suurlähettiläs Anders Ahnlid sanoo. Kanssakäyminen valtiojohdon ja ylimmän upseeriston välillä onkin intensiivisempää kuin koskaan ennen. Sekä viralliset että epäviralliset tapaamiset ovat tihentyneet merkittävästi.
Sotilaiden vuorovaikutus on tiivistä ja sitä kohtaan tunnettu innostus miltei käsin kosketeltavaa. Kouriintuntuvat tulokset kasvattavat motivaatiota.
Yhteistyön tiivistyminen heijastuu myös ministeriötasolla: Suomen puolustusministeriö on lähettänyt viestintäasiantuntijan Ruotsin puolustusministeriöön Tukholmaan, ja ruotsalainen talousvirkamies istuu Kasarmitorin laidalla Helsingissä. Samaan tapaan Suomen ulkoministeriöllä on jo edustajansa Euroopan turvallisuuspolitiikan yksikössä Ruotsissa, ja Tukholmasta odotetaan virkamiestä syksyllä Merikasarmille, tiettävästi ulkoministeriön itäosastolle.
– Kun syvennämme puolustusyhteistyötämme, on välttämätöntä, että edistämme samalla yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä EU-tasolla että kahdenvälisesti, suurlähettiläs Ahnlid sanoo.
– Tämä merkitsee käytännössä muun muassa ulkoministeriemme yhteisiä esiintymisiä kansainvälisillä foorumeilla, kuten olemme jo nähneet. Uskon, että Ruotsin jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa edistää myös Suomen tavoitteita.
– Avoimina ja liberaaleina pohjoismaisina demokratioina Suomi ja Ruotsi jakavat yhteiset arvot. Niiden puolustaminen on aina yhteinen asia.
Yhteistyö epäilemättä laajenee ja syvenee tulevina vuosina entisestään. On sanomattakin selvää, että luottamuksella on tässä asetelmassa ratkaiseva rooli.
Toimittaja: HEIKKI HAKALA
